Koulukatselmus Puistolassa poiki yleisötilaisuuden

Koulukatselmus suoritettu, Tenavatien uljas koulurakennus takana. Vasemmalta Maija Kallis, Pia Pakarinen, Sinikka Vepsä ja Heimo Laaksonen. Kuva Arzu Caydam-Lehtonen

Puistolan raitin koulun vajavaiset wc-tilat ja tyhjillään seisova Tenavatien koulu ovat syksyn aikana puhuttaneet sekä huolestuneita puistolalaisia että kaupunginvaltuustoa.
Huoleen tarttuneen apulaispormestari Pia Pakarisen johdolla Raitin koululla pidettiin hyvähenkinen katselmus, joka poiki rakentavan päätöksen, että koululla järjestetään joulukuun 7. päivä asukastilaisuus.

Raitin koulun opettajahuoneen täytti viime torstaina reilu tunnin ajan parikymmentä katselmoitsijaa. Pia Pakarisen vanavedessä oli virkamiehiä varhaiskasvatuksesta, koulutoimesta sekä tekniseltä puolelta. Puistolalaisten näkemyksiä välittivät koulujen johtokuntien sekä Puistola-Seuran edustus.

Opettajainhuoneessa puhuttiin sen arvolle sopivasti viisaasti ja rakentavasti. Jokainen sai kertoa ajatuksensa. Koulun johtokunta oli Maija Kallisin johdolla laatinut monisivuisen pohjan, jossa tuotiin esiin ongelmavyyhti, joka on kytkeytynyt koulun vähäisiin wc-tiloihin ja Tenavatien koulun hyödyntämiseen varhaiskasvatukseen, koulutoimeen ja asukastoimintaan. Esitys tiivistyi toiveeseen aikalisän ottamisesta seuraavasti: Arvioidaan koko alueen tilanne tarkemmin päivähoidon ja koulun sekä alueen asukasyhdistyksen kanssa. Otetaan Tenavatien rakennus käyttöön ja tehdään suunnittelu yhteisöllisesti.

Ikuiset näkemyserot päiväkoti- ja koululasten määristä puhuttivat. Pauliina Koponen kertoi vuonna 2013 tehdyn kouluverkkotarkastelun ennusteen ja tämän vuoden toteumassa olleen eroa 15 prosenttia. Ennusteen 754 lasta olikin 865.

Yhteispäätöksellä sovittiinkin, että Raitin koululla järjestetään 7.12. kello 18 asukastilaisuus toteuttaen ns. Kaarela-mallia. Ajatuksena on yhteiskehittäminen, jolloin ratkaisut eivät ole ylhäältä annettuja. Asukkaat osallistuvat aktiivisesti parhaiden vaihtoehtojen valintaan. Pia Pakarinen lupasi, että paikalle kutsutaan asiantuntijat tietokeskuksesta ja kaikilta toimialoilta.

Opettajainhuoneesta osanottajat siirtyivät apulaispormestari etunenässä katsastamaan Raitin koulun wc-tiloja. Löytyi 13 erinomaisessa kunnossa olevaa wc-tilaa.

Useimmat niistä ovat yksinistuttavia, mikä on yksityisyyden ja kiusaamisen estämisen kannalta oikein hyvä asia, iloitsi Pia Pakarinen.

Vessainventaarin jälkeen kavuttiin talvella lämmitettäviä portaita pitkin katsastamaan 1930-luvun arkkitehtuurin helmeä, Tenavatien tyhjää koulurakennusta. Sisällä ihasteltiin tyylillä remontoituja koulutiloja. Puistola-Seuran Seppo Posti vakuutti LVI-ammattilaisena, että missään Puistolan koulussa ei ole niin puhdasta ilmaa kuin Tenavatien kiinteistössä.

Paljon vapaaehtoistyötä Puistolan raitin koulun eteen tehnyt johtokunnan puheenjohtaja Maija Kallis oli huojentunut onnistuneen katselmuksen jälkeen.

-Pääsemme 7.12. toteuttamaan kaupungin uutta strategiaa, jossa tavoitteena on yhdessä kehittää maailman toimivinta kaupunkia. Nykyinen tilanne on nähtävä mahdollisuutena ajatella laajemmin alueen palvelukokonaisuutta, korostaa Maija Kallis.

 

Parakki tuo 13 pöntön helpotuksen!

Apulaispormestari Pia Pakarinen aloitti Puistolan raitin koulukatselmuksen uutisella. On päätetty, että koulun pihaan ilmestyy marraskuun aikana 13 wc-pöntöllä varustettu parakkirakennus saattamaan koulun WC-tilat Ympäristökeskuksen edellyttämälle tasolle.

Pakarisen mukaan parakki on parasta saatavilla olevaa laatua, ja hintakin on ennakoitua halvempi.  Parakkikäymälän jälkeen Puistolan raitin koululla on yhteensä 25 WC-pyttyä. Veroeuroja tilapäiseen parakkiin hupenee noin 200.000.

Kuulijat ihmettelivät nopeaa, mutta sinänsä helpottavaa ratkaisua. Maija Kallis kertoi päätöksestä, jossa jo vuoden 2016 marraskuussa olisi tehty hankintapäätös WC-parakista. Viime toukokuussa koululla pidetyssä keskustelutilaisuudessa kukaan ei maininnut parakkihankkeesta mitään.

Parakki sijoittuu koulun hiekkakentälle, Puistolan raitin puoleiselle reunalle, aidan viereen.

WC-tilojen jälkeen jäi paljon muuta ratkottavaa. Miten järjestyvät Puistolassa päiväkotipaikat, esikoulut, koulutilat, nuorisotilat ja muut asukastilat? Näistä on luvassa kaikkien näkemysten asukasilta joulukuun 7. päivä.

Heimo Laaksonen

Edellinen artikkeliJärkeviä päätöksiä
Seuraava artikkeliMuseovirastolta vahva lausunto Malmin lentoasemasta