Hellmanin Konepaja 100 vuotta

anne nurminen
Anne Nurminen johtaa konepajaa jo neljännessä polvessa.

Heikinlaakson teollisuusalueelta löytyy yksi Koillisen vanhimmista yrityksistä, joka on tiettävästi ainut täällä sijaitseva tänä vuonna 100 vuotta täyttävä yritys.

Hellmanin Pajaliikkeen, sittemmin Hellmanin Konepaja Oy:n, perusti nykyisen hallituksen puheenjohtajan isoisoisä,  kengitysseppä Hemming Hellman vuonna 1917. Hänen jälkeensä yritystä johti tytär, rautarouvaksikin kutsuttu Annen isoäiti Satu Nurminen. Sitten lähes 40 vuotta Annen isä Pauli Nurminen ja nykyään  hallituksen puheenjohtajana toimii Anne Nurminen.

Nurminen vastaa myös yrityksen taloushallinnosta,  markkinoinnista ja henkilöstöstä.

Toimitusjohtajuus siirtyi jo vuonna 1998 Niko Olanterälle, joka teki aikoinaan yrityksessä diplomityönsä. Valmistuttuaan hän tuli Hellmanille työntekijäksi, jota Pauli Nurminen lähti kouluttamaan seuraajakseen toimitusjohtajaksi.

-Isoisoisäni perusti Hellmanin pajaliikkeen Töölöön nykyisten raitiovaunuhallien paikalla sijainneelta Spennertin kärrynpyörätehtaalta vuokrattuun vajaan. Seuraava toimipiste oli Vladimirinkadulla, nykyään Kalevankatu, josta muutettiin Sinebrychoffilta vuokrattuihin tiloihin Uudenmaankadun ja Albertinkadun risteykseen. Neljäkymmenluvun alussa ostimme armeijan autovarikoksi rakennetun kaksikerroksisen tiilirakennuksen tontteineen Taka-Töölöstä Stenbäckinkatu 8:sta, josta muutimme 1986 tänne Sienitielle, kertoilee Anne Nurminen.

Äitinsä kuoltua jo 59 -vuotiaana joutui Annen Pauli –isä varsin nuorena ja yllättäen konepajan johtajaksi. Tästä johtuen hän sanoi lapsilleen, että nämä saavat rauhassa opiskella ja valita haluamansa ammatin, perheyritykseen ei ole pakko tulla.

-Itse totesinkin pikkutyttönä, että isälle en lähde töihin ja arkkitehdiksikaan en opiskele, se oli äitini ammatti. Vietin kyllä pajalla paljon aikaani lapsesta lähtien ja yhä tulee mieleen postimerkkien liiman maku, kun niitä tenavana yrityksemme lähettämiin joulukortteihin liimasin, Nurminen muistelee.

Lukion jälkeen Anne Nurminen opiskeli restonomiksi, oli töissä merellisiä tapahtumia tuottavassa yrityksessä, työskenteli ulkomailla ja ratsasti kilpaa sekä valmensi hevosurheilijoita. Hän perusti myös oman liikunta-alan yrityksen.

-Konepajan 90-vuotisjuhlien lähestyessä isä pyysi minut vuoden mittaiseen projektiin järjestämään niitä. Se venyi peräti seitsemäksi vuodeksi. En kuitenkaan löytänyt omaa paikkaani yrityksessä, joten lähdin pois. Jo 2008 toimitusjohtajaksi siirtynyt Niko Olanterä pyysi minut pari vuotta myöhemmin keskustelemaan uudesta työnjaosta isän suunnitellessa eläkkeelle jäämistä. Silloin perustimme Helkone Group Oy:n, jonka hallituksen puheenjohtajana isä toimii. Minä olen tytäryhtiöiden Hellmanin Konepaja Oy:n ja työkalukauppa Protools Oy:n hallitusten puheenjohtaja. Konepajan toimitusjohtajana toimii Niko Olanterä, Nurminen selventää.

Laakeripesien koneistusta Stenbäckinkadun pajassa.
Laakeripesien koneistusta Stenbäckinkadun pajassa.

Annen isoäiti oli aikoinaan harvinaisuus miehisellä alalla ja niin on Annekin. Konepajan työntekijöistä kaikki pajan puolella ovat miehiä.

-Nykyään koneistajan ammatti sopisi erinomaisesti myös naisille, se ei ole enää niin fyysisesti raskasta. Mutta koneistajan oppiin ei tahdo löytyä lähtijöitä, vaikka töitä olisi tarjolla hyvällä palkalla, Nurminen harmittelee.

Aivan yrityksen alkuaikoina Hellmanin Pajaliike teki kaikkia mahdollisia takomotöitä, joita sepänpajassa saatettiin valmistaa.

Sota-aikana pajassa töitä tekivät naiset ja nuoret pojat. Tosin valtaosan koneista valtio takavarikoi sotatarviketeollisuuden tarpeisiin.

Sodan jälkeen valmistettiin sotakorvaustöinä muun muassa heilurisahoja, penkkiporakoneita ja laakeripesiä. Tuolloin yrityksellä oli omia tuotteita pienistä prässätyistä peltiosista rakennusteollisuuden koneisiin. Suunniteltiin oma epäkeskoprässimalli, betoniraudankatkaisukone, laikkakatkaisukone ja betonilattian hiomakone. Yrityksellä oli myös oma niklaamo.

1965 isoäiti teki merkittävän päätöksen keskittyä keskiraskaaseen lastuavaan alihankintakoneistukseen. Se oli hyvä siirto. Ja kun sitten -80-90 –luvulla tulivat NC- eli tietokoneohjauksella toimivat työstökoneet, lisääntyi työn tuottavuus merkittävästi.

-Nykyään toimimme vientiteollisuuden alihankintaketjuissa vaativien keskiraskaiden osakokonaisuuksien toimittajana. Koneistamme lastuavin menetelmin tarkalleen asiakkaiden vaatimusten mukaisia lyhytsarjoja ja yksittäiskappaleita.

Sota-ajan jälkeen työntekijöitä oli pajassa jopa 70, kun kaikki tehtiin pääasiassa käsin. Nykyään konepaja työllistää 22 henkeä. Hellmanilta jäi jokunen vuosi sitten eläkkeelle talossa 40-45 vuotta palvelleita työntekijöitä.

-He ehtivät työskennellä jo isoäitini aikana. Sanoivat, että muistutan kovasti häntä. Isoäiti kuoli kolme vuotta ennen syntymääni, joten en ehtinyt tuntea häntä, Anne Nurminen kertoo.

Kehityksen muutokset näkyvät myös kilpailussa.

-Kilpailu konepaja-alalla on globaalia. Viro, Venäjä ja Kiina ovat nyt kilpailijamaita, tulevaisuudessa myös Intia ja Afrikka. Pärjätäkseen pitää erikoistua, meillä keskiössä ovat isot ja hankalimmat työkappaleet, joiden tekemiseen esimerkiksi Baltiassa ei laatu ja toimitusvarmuus aina vielä riitä.

Anne Nurminen tekee työtään koko sydämellään, mutta työ ei ole koko hänen elämänsä.

-Perheyrittäminen on parasta mitä olla voi. On hienoa voida tehdä töitä isän kanssa, saada häneltä sparrausta ja tarvittaessa myös veljeltäni, joka on kylläkin siirtymässä it-alalle.  Pitkä jatkuvuus on samalla haastavaa, haluan olla edellisten polvien veroinen. Kyllä perheyrityksen pyörittäminen on elämäntapa, Anne Nurminen myöntää.

Perheyrityksen rinnalla hän pitää tärkeänä niin omia harrastuksiaan, ystäviään ja kunnon ylläpitämistä.

-On upeaa päästä järjestämään perheyrityksen 100-vuotisjuhlaa. Historia on hyvä perusta, mutta se ei saa tehdä meistä vanhanaikaisia. Anne Nurminen toteaa.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliViikin Gardenian tropiikki lähti – japanilainen kivipuutarha jäi
Seuraava artikkeliTapanilassa raju palo