Sahattu vaahtera on edelleen rauhoitettu

Kauneus on katoavaista tai katsojan silmässä. Tästä puusta tuli 17 vuotta sitten Helsingin kaunein vaahtera. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Kovan myräkän päätteeksi Pihlajiston ala-asteen vieressä kasvaneesta rauhoitetusta vaahterasta repesi iso oksa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Puu on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla luonnonmuistomerkiksi, eikä puuhun tai sen lähiympäristöön saa kajota. Puu on myös valittu Helsingin kauneimmaksi vaahteraksi Helsingin 450-vuotisjuhlavuonna 2000.

Koko komeudesta on jäljellä enää vain ranka, sillä kaupunki sahasi revenneen oksan lisäksi puusta loputkin oksan haarat vaarallisen huonokuntoisina 4. heinäkuuta.

Savottaan ryhdyttiin kaupungin puuasiantuntijan ja arboristin suosituksesta. He kävivät paikan päällä toteamassa, että kulkuväylän varrella oleva, yhdestä haarasta tuettu puu on vaarallinen. Ha katsoivat, että revennyt haara voi pudota alas, ja siksi se on poistettava pikaisesti, samoin kuin vaarallisen huonokuntoiset muutkin haarat. Puusta oli jo ennestään poistettu yksi huonokuntoinen haara.

Maastokäynnin jälkeen puulle tilattiin rungon haarojen poisto, joka suoritettiin samana tiistai-iltana.

 

Helsingissä rauhoitettuja puita koskevat päätökset tekee kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto. Vaahteran kohtalosta jaoston jäsenet saivat kuulla sahauspäivän jälkeen sähköpostitse 5. heinäkuuta.

Jaosto käsitteli tilannetta viime viikon kokouksessaan ja päätti, että vaikka rauhoitetun puun vahingoittaminen on kiellettyä, oli kaupungilla hyvä syy poiketa määräyksistä.

Puun rauhoitusmääräys jätettiin kuitenkin ennalleen. Perustelujen mukaan haarojen poistamisen jälkeen puun maisemallinen suojelumerkitys suurimmaksi osaksi hävisi, mutta opetukseen liittyvää suojelumerkitystä jäi jäljelle.

Pirjo Pihlajamaa

 

Rauhoituspäätöksen määräyksiä

  • Vaahtera on rauhoitettu luonnonmuistomerkiksi joulukuussa 1997.
  • Kiellettyä on puun ja sen juuriston vahingoittaminen, maan kaivaminen puun juurien ympäriltä sekä maan ja kivien pois ottaminen sekä kaikki toimenpiteet vaahteran välittömässä läheisyydessä, jotka heikentävät puun luonnonsuojelullista arvoa.
  • Rauhoitusmääräyksistä saa poiketa ympäristölautakunnan luvalla silloin, kun se on luonnonmuistomerkin hoidon ja käytön kannalta perusteltua.
  • Vaahteran runko on ala-asteen vieressä, Pihlajistontie 1.
Edellinen artikkeliLähelle ihmistä
Seuraava artikkeliTaiteiden yön ilta on täynnä elämyksiä