Koillis-Helsingin pysäkeilllä vaihdetaan jo kilpiä

Koteihin on jaettu tiedote, joka kertoo Koillis-Helsingin bussiliikenteen suuresta uudistuksesta.

Tutulle bussipysäkille on saattanut ilmestyä aivan outo linjatunnus. Se johtuu siitä, että Koillis-Helsingin uuden bussilinjaston kilpiä on alettu vaihtaa pysäkeille. Ajantasaiset linjatiedot voi katsoa pysäkkiaikataulusta.

Koillis-Helsingin bussilinjasto uudistuu 14. elokuuta 2017 samaan aikaan, kun HSL:n liikenne siirtyy syysaikatauluihin. Linjakilpien vaihto bussipysäkeille on kuitenkin aloitettu jo heinäkuussa, sillä linjakilpien vaihto vie aikaa, eikä onnistu yhdessä yössä.

Yhteensä linjakilpien tiedot vaihtuvat miltei 600 pysäkillä. Samalla linjakilvet siirtyvät HSL:n uuden ilmeen mukaisiksi.

Aivan loppumetreillä, juuri ennen muutoshetkeä vaihtuvat vilkkaimpien pysäkkipaikkojen kilvet. Näitä ovat esimerkiksi Malmin terminaali, Hämeentie, Kustaa Vaasan tie ja Lahdenväylä.

Pysäkit, joille on jo vaihdettu uudet linjakilvet, tunnistaa nyt pysäkille asennetusta tiedotteesta. Se kertoo linjakilpien vaihtumisesta. Ajantasaiset linjatiedot näkyvät pysäkkien aikatauluissa sekä HSL:n reittioppaassa (reittiopas.fi).

Koillis-Helsingin uudesta bussilinjastosta on saatavilla lisää tietoa HSL:n verkkosivuilla sekä Koillis-Helsingin linjastouudistuksesta kertovasta lehdestä, joka on jaettu kaikkiin Koillis-Helsingin kotitalouksiin kesäkuussa.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliMalmin tornista 5
Seuraava artikkeliMyykö joku varastettuja taimia?