Huikea joukkuevoimistelukausi huipentui viikonloppuna Helsingin Jäähallissa Suomen isännöimiin MM-kisoihin. Minetit Elite nousi odotetusti kultamitaleille.
Naisten sarjassa edellisen kultamitalin oli tuonut Suomeen Minetit vuonna 2015 ja juniorisarjassa edellisestä suomalaisvoitosta oli vierähtänyt lähes kymmenen vuotta. Odotukset olivat todella korkealla suomalaisjoukkueiden pärjättyä mainiosti kauden aikaisemmissa kansainvälisissä kisoissa. Minetit Elite on ollut koko kauden voittamaton niin kotimaassa kuin kansainvälisissäkin kilpailuissa.
Lauantain alkukilpailussa Suomea edusti neljä joukkuetta molemmissa sarjoissa. Junnuissa mukana olivat Minetit Elite ja Minetit Elite United (Tapanilan Erän, SC Vantaan ja Tampereen Voimistelijoiden seurayhteistyöjoukkueet) sekä Ovo Junior Team ja Gloria Jr.
Lauantain alkukilpailussa jäähalli ei ollut aivan täynnä, mutta äänekäs kotiyleisö kannusti kaikkia suomalaisjoukkueita parhaimpaansa. Molemmat Minetit Elite-kokoonpanot kestivät hienosti yleisön tuomat paineet ja tekivät laadukkaat suoritukset. Minetit Elite-joukkue otti alkukisassa kärkipaikan hienoin pistein 19.00 ennen OVO Junior Teamia (18.85) ja Venäjän Victoriaa (18.55). Minetit Elite United keräsi pisteet 17.00 ja oli komeasti kuudes. Valitettavasti maakiintiön takia joukkue karsiutui sunnuntain finaalista, mutta pääsi mukaan kuitenkin maakohtaiseen kilpailuun, jossa huomioidaan kunkin maan kolmen parhaan joukkueen pisteet.
Sunnuntain finaalissa halli oli täpötäysi. Lähes 8000 katsojaa jaksoi kannustaa kaikkia joukkueita, mutta suomalaisjoukkueiden astellessa kisamatolle muuttui halli sinivalkoiseksi pauhaavaksi mereksi. Nuoret voimistelijat eivät tästä hätkähtäneet, vaan kovassa paineessa pystyivät entistä parempaan suoritukseen.
Minetit Elite paransi pisteitään vielä alkukilpailustakin (19.10) ja yhteispisteet 38.10 riittivät tuomaan joukkueelle MM-kultaa. Suomen kaksoisvoiton varmisti OVO Junior Team hopeallaan (37.45) ja pronssi meni Venäjän Victorialle (37.10). Myös maakilpailun voitto tuli Suomeen, joten tämän kisan kultamitalit pujotettiin niin Minetit Eliten kuin Minetit Elite Unitedinkin voimistelijoiden kaulaan. Näin myös Tapanilaan saatiin kerralla useita maailmanmestareita!
Kisan jälkeen voimistelijat pääsivät vielä pyöritykseen, kun pienet ja vähän isommatkin kannattajat piirittivät tuoreet maailmanmestarit Fan Cornerissa yhteiskuvia ja nimikirjoituksia pyytäen. Tästäkin tytöt selviytyivät upeasti tehden ikionnellisiksi monta pientä voimistelijaa – kenties tulevaisuuden maailmanmestareita!
-Paljon oltiin tehty töitä, joten upeaa että saatiin kruunu sille työlle. Kotiyleisöllä oli kyllä suuri vaikutus, Minetit Eliten kapteeni Tuuli Kankaanpää sanoi Voimisteluliiton haastattelussa.
Tuoreet maailmanmestarit esiintyivät vielä myöhemmin sunnuntaina Voimistelugaalassa ja maanantaina oli vuorossa Voimisteluliiton järjestämät mitalikahvit.
Naisten sarjassa MM-kultaa vei pienimmällä mahdollisella erolla TV:n Minetit (38.90) ennen Venäjän Expressiaa (38.85) ja Suomen OVO Teamia (38.30). Maakohtainen kulta meni naistensarjassa Venäjälle ja Suomi sai hopeaa.
Lauri Järvinen