Äideistä parhain

teija loponen

Äitienpäivänä jaetaan ansioituneille äideille ansiomerkkejä komeasti Säätytalolla presidentin läsnäollessa. Tänä vuonna Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein annetaan 33 äidille tunnustuksena merkittävästä työstä kasvattajana. Vuosikymmenien ajan palkitut olivat äitejä, joilla oli suuri lapsikatras ja jotka olivat luotsanneet jälkikasvunsa aikuisiksi vaikeissa oloissa. Ajat ovat muuttuneet. Suurperheitä on enää harvassa. Kasvatustyöksi katsotaan muukin kuin perheenäidin työ. Tänä vuonna yksi tuon suuren kunnian saajista on siltamäkeläinen Sinikka Putkonen. Hänelle annetaan mitali ansioista monien lasten ja nuorten ohjaajana ja kasvattajana Siltamäen Nuorisoseurassa. Koko Siltamäen Nuorisoseuraa ei taitaisi ollakaan ilman Sinikkaa.

Aikoinaan äidit hoitivat nykyistä enemmän lapsensa kotona. Työura ei kuitenkaan tee nykypäivän äideistä yhtään sen huonompia äiteinä. Usein se, että käy töissä ja myös harrastaa jotain, antaa vain enemmän potkua lasten kanssa vietettävään aikaan. Ei siis vain niin, että on läsnä kotona, vaan että puuhailee yhdessä lapsen kanssa ja paneutuu lapsen mietteisiin. Yhteistä puuhaa voivat olla myös kotityöt. Esimerkiksi ruoanlaitto tai leipominen ovat sekä hauskaa yhteistä tekemistä, että samalla myös opettavaista. Ja olipa äiti lähes millainen tahansa, hän on aina lapselle todella tärkeä ihminen. Se paras äiti.

Mosa herää –tapahtumassa ei valita vuoden äitiä vaan vuoden kunniamosalainen. Tänä vuonna kunnia osui Tapanilan kirjastolle, joka on hyvä esimerkki siitä, mikä merkitys kirjastoilla asukkaille on. Kirjasto on monelle kuin toinen olohuone, lapset puuhailevat ja lueskelevat omassa tilassaan ja aikuiset saavat selailla lehtiä tai tutkia kirjoja omassa lukunurkkauksessaan. Kirjastossa käy myös vieraita, kirjailijoita kertomassa teoksistaan ja siellä kokoonnutaan niin lukupiireihin kuin neulekahviloihin. Ja tarpeen tullen siellä voidaan pitää vaikkapa paikallinen vaalitilaisuus. Hyvin tehty valinta siis tänäkin vuonna.

Päätoimittaja Teija Loponen