Kevät etenee

teija loponen

Viime viikolla vietettiin veteraanipäivää, jolloin Malmin kirkolla vietettyyn Isänmaalliseen iltaan osallistui myös joukko sodissa mukana olleita ja Suomen itsenäisyyden puolesta töitä tehneitä naisia ja miehiä. Tilaisuudessa kuultiin musiikin lisäksi muistoja sota-ajalta ja tapahtuman päätteeksi laskettiin seppele kirkon pihalla olevalle sotaveteraanien muistokivelle. Tapahtuma oli juhlava ja sai monet pyyhkäisemään ohjelman aikana silmäkulmaansa. Toisinaan on hyvä muistella menneitä aikoja ja ihmisten karuja kokemuksia, jotka ovat mahdollistaneet nykypäivän Suomen.

Veteraanipäivän jälkeen koitti pitkä viikonloppu vappuhulinoineen. Säät eivät suuremmassa määrin hellineet, joten varsinaista kevään juhlan tuntua ei juuri ollut ilmassa. Entisaikaan pikkutytöt saivat vappuna laittaa polvisukat jalkaan. Nyt niillä ei kyllä olisi lämpimänä pysynyt.

Viileydestä huolimatta kevät etenee ja valkovuokot ovat jo nousseet esiin kertomaan äitienpäivän lähestyvän vauhdilla. Sitä ennen ehditään vielä kokea Mosa Herää –toritapahtuma Tapanilassa ja Puistola-Seuran 40-vuotisjuhlintaa. Puistolassa vanhat paikkakuntalaiset ovat kutsuneet lapsiryhmiä kuulemaan, millaista elo ja lasten leikit olivat joskus 40 vuotta sitten. Paljon on muuttunut!

Menneiden muistelu on joistakin turhaa, mutta käytännössä moni asia historiasta vaikuttaa vahvasti nykypäivään. Ellei joitain tekoja ja päätöksiä olisi tehty, ne asiat olisivat nyt aivan toisin. Toisinaan pienilläkin päätöksillä voi olla mittavat kantamat. Joskus niitä voi vielä myöhemmin muuttaa, useimmiten ei. Parhaillaan jännitetään miten käy Lex Malmin ja sen myötä Malmin lentoaseman. Hävittääkö Helsinki ainoan lentokenttänsä, joka voisi hätätilanteissa toimia varakenttänä Helsinki-Vantaalle. Katsotaanko vain asuntotarpeeseen näkemättä lentoaseman kehittämismahdollisuuksia ja niiden vaikutuksia yritystoiminnalle ja viennille sekä mahdollisesti myös Suomen turvallisuudelle. Nyt odotetaan ottaako valtio kantaa asiaan vai ei.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliDC-3 saapuu Malmille
Seuraava artikkeliTapulin leikkipuistorakennuksen purkuaikeet yritetään pysäyttää