Pettymys?

teija loponen

Kuntavaalit ovat nyt ohi. Monet ehdokkaista tekivät vaalityötä viimeiseen asti kiertäen toreilla ja tapahtumissa jakamassa esitteitään. Takki on nyt tyhjä, jokainen teki sen minkä saattoi ja tulokset kertovat, miten vaalityö onnistui. Useampikin valtuutettu olisi täältä ansainnut läpi mennä. Me lehtenä halusimme olla tukemassa täkäläisiä ehdokkaita, sillä kaikkien täällä ilmestymisalueellamme asuvien ja työskentelevien etu on että Koillisesta on mahdollisimman monta valtuutettua päättämässä Helsingin asioista. Valtuustossa ja lautakunnissa paikallispoliitikot varmasti katsovat myös oman asuinalueensa etujen eteen. Onneksi olkoon kaikille kahdeksalle seuraavan kauden valtuutetulle. Tehkää hyviä päätöksiä kaikkien eduksi!

Jakomäen alueelta ei yhtään valtuutettua saatu, mutta muuten Jakomäen tilanne näyttää mukavalta. Suunnitelmat Jakomäen keskusta-alueen suunnittelussa etenevät, asukkaat pääsevät vaikuttamaan suunnitelmiin ja tulevaisuudessa Jakomäki tulee saamaan järkevästi suunnitellun ja eri ikäryhmiä ja erilaisia tarpeita palvelevan keskusta-alueen uusine kouluineen, päiväkoteineen ja nuorisotiloineen. Jakomäki on Lähiöprojektin avulla uusinut ilmettään ja toimintojaan jo muutaman vuoden ajan. Kerrostaloja on purettu ja rakennettu uusia tilalle, vanhoja kerrostaloja on remontoitu ja asukkaille kehitetty mielekästä harrastustoimintaa eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Jakomäki on monelle se paras paikka asua.

Rohkeus, toisten auttaminen ja ennakkoluulottomuus ovat hienoja asioita. Noista ominaisuuksista Tapanilan Erän Karatejaos sai vastaanottaa kaupungilta vapaaehtoistyön kannustuspalkinnon. Erän Karatejaoksen ohjaajat halusivat antaa vapaa-aikaansa sen hyväksi, että turvapaikanhakijoilla olisi mielekästä tekemistä ja järjestivät heille liikuntatuokioita, aikuisille myös karatea. Tästä hyvästä Erä joutui mielenosoittajien iskujen kohteeksi, hyvän tekemistä arvosteltiin ja se yritettiin saada loppumaan. Erällä ei tästä säikähdetty, vaan toimintaa jatkettiin ja nyt heidät myös siitä palkittiin. Onnittelut heille.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliKoillis-Helsinki sai kahdeksan valtuustopaikkaa
Seuraava artikkeliTapanilan Erälle tunnustus turvapaikanhakijoiden tukemisesta