Miksi opetusviraston toimintaa ei kukaan ole valvonut, kuinka rahaa homekoulujen ja päiväkotien korjaamiseen ei löydy riittävästi vaikka kaupunki tekee voittoa ja onko kuntavaaleissa kyse myös pormestarista? Näihin ehdokkaat vastailivat taitojensa mukaan.
Tapanilan kirjastossa pidetyssä koillisen kuntavaalitentissä nykyiset valtuutetut ja lautakuntien jäsenet kertoivat jo nyt tekevänsä keskenään hyvää yhteistyötä, jota aikovat vain lisätä jos tulevat valituiksi kaupunginvaltuustoon. Illan edetessä esiintyi hieman nokitteluakin.
Vaalitenttiä juontanut politiikan toimittaja Unto Hämäläinen piti keskustelun tiukasti hanskassaan ja keskeytti kohteliaasti liian pitkät puheet. Esittelykierroksen jälkeen ehdokkaat saivat kertoa, mitkä kaksi asiaa ottaisivat erityisesti sydämelleen, jos tulisivat valituiksi.
Kristillisten Tuulikki Vuorinen ajaisi lentokentän säilyttämistä sen luonto- ja virkistysarvojen vuoksi sekä edistäisi muutenkin ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Vasemmiston Veronika Honkasalo haluaisi edistää eriarvoisuuden torjuntaa madaltaen kaupunginosien välisiä eroja.
Keskustan Terhi Peltokorvesta olisi tärkeää lisätä asukkaiden osallisuutta päätöstenteossa ja huolehtia sote-rakenteen tasapuolisuudesta. RKP:n Björn Månsson tekisi töitä, jotta lentotoiminta säilyisi Malmilla, lisäksi hän pyrkisi säilyttämään Tapanilan puutarhakaupunkimaisuuden.
Vihreiden Seppo Siika-Aho huolehtisi koulujen korjausurakoiden edistämisestä, nyt homekoulut ja päiväkodit sairastuttavat valtavan määrän ihmisiä.
Kokoomusta edustava Heimo Laaksonen saattaisi vasta remontoidun Puistolan Tenavatien koulun takaisin koulukäyttöön tai muuhun asuinaluetta palvelevaan tehtävään ja myös hän pyrkisi säilyttämään lentotoiminnan. SDP:n Jaana Aaltonen oli huomannut hyvää rakennusmaata Vantaan puolella Puistolan vieressä ja toivoisi sen kaltaisia rakennusmaita valittavan kohteiksi mieluummin kuin virkistysalueita. Asukkaiden viihtyvyys ja lähipalveluiden saatavuus ovat hänelle tärkeitä.
Opetusviraston yhdeksän miljoonan kavallus ja muutkin tietotekniikkaan liittyvät epäselvyydet johtuvat Terhi Peltokorven mukaan siitä, että virastojen avoimuus tai lähinnä sen puute on edelleen ongelma. Etenkin juuri opetusvirasto pimittää Seppo Siika-Ahon mukaan edelleen tietoja esimerkiksi oppilas- ja tilamääristä. Hän haluaisi lautakuntiin valtuutettuja, jotka ovat samalla alan ammattilaisia. Ilman erityisosaamista ei hyviä päätöksiä tehdä. Honkasalo kertoi kuulleensa, että kouluille kannetaan nyt ”yön pimeydessä” takaisin laitteita, joita opettajat ovat vieneet kotikäyttöön. Tekniikan lainaus on ollut joissain kouluissa sallittu – joskin luvaton – käytäntö.
Valtuustossa istuvat totesivat, että sieltä käsin on vaikea mitään valvoa, asiat tuodaan päätettäviksi isoina kokonaisuuksina, joista yksityiskohtia ei kerrota rahoituksenkaan suhteen.
Pormestarikysymys hiersi muuten hyvin keskenään tulevien valtuutettujen välejä. Kokoomusta ja vihreitä syytettiin mainostamisesta isolla rahalla ja kuntavaalien muuttamisesta pormestarivaaleiksi. Siika-Aho ja Laaksonen totesivat, etteivät ainakaan riviehdokkaat puolueelta rahallista tukea juuri saa. Pormestarivaaleista heidän mielestään puhuu media, eivät ehdokkaat.
Yleisökysymyksissä Jaakko Kyläsalo toivoi valtuutettujen kokoontuvan keskenään säännöllisesti pohtimaan yhdessä työn alle otettavia paikallisia asioita. Heikki Vahantaniemi taas kyseli, voisivatko valtuutetut tehdä jotain sille, että kaupungin virkamiehet ottaisivat kuuleviin korviinsa asukkailta tulevia parannusehdotuksia.
Kaikkia kysymyksiä ei ajanpuutteessa voitu esittää, mutta silti yleisö oli tyytyväinen illan antiin. Ehdokkaat ajatuksineen tulivat tutuiksi ja moni toivoi, että he kaikki tulisivat valituksi.
Teija Loponen