Vanhusten kauppapalvelutoiminta ei toimi

Tapanilalainen Sirpa Puusa kirjoitti Servean hintoja aiemman palveluntuottaja Pikkolon kuittiin. Liki kaikki maksaa nyt aiempaa enemmän. Kuva Sirpa Puusa

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston kilpailutuksen voittaneella kauppapalvelujen toimittajalla on vaikeuksia saada toiminta käyntiin.

Tapanilalainen Sirpa Puusa, 61, on yksi niistä omaisista, joille Helsingin kaupungin valitseman Servea Oy:n kauppapalvelutoiminta on aiheuttanut suurta huolta ja vaivaa.

Myös kaupungin kotihoidossa riittää säätämistä, kun kotipalvelun työntekijät ovat joutuneet hoitamaan poikkeuksellisesti myös asiakkaidensa kauppa-asioita.

Puusa on hoitanut Jakomäessä yksin asuvan 86-vuotiaan alzheimeria sairastavan äitinsä kauppatilaukset netissä jo edellisen kauppapalveluyrityksen aikana, jolloin ongelmia ei ollut.

– Äitini ei ole kymmeneen vuoteen esimerkiksi käyttänyt hellaa ja hänelle tulee neljänä päivänä viikossa Palmian ruoka-annokset ja loput hoituvat kauppapalvelun kautta. Käyn itse kerran viikossa äitini luona ja heitän samalla vanhat ruuat pois. Kaupungin kodinhoito vie aamuisin lääkkeet, kun ei hän enää itse osaa ottaa niitä oikein, Puusa valottaa.

Maaliskuun alussa Helsingissä aloitti uusi kauppapalvelutoimija, jonka puutteellisilla ohjeilla tilausta ei voinut tehdä. Sirpa Puusa ei päässyt rekisteröitymään ja luomaan salasanoja Servean järjestelmään. Hän yritti saada yhtiöltä apua puhelimitse, mutta turhaan, sillä puhelin oli koko ajan varattu.

– Servea Oy:llä on käytössä vain yksi gsm-numero, ja heidän puhelinaikansa on tunti aamulla ja tunti iltapäivällä, Puusa kertoo.

Hän tutki nurmijärveläisyrityksen taustatietoja ja jäi ihmettelemään, miten kuuden hengen yhtiölle on annettu Helsingissä kotona asuvien sote-viraston asiakkaiden kauppapalvelut.

Yhtenä päivänä Puusa pääsi sentään kuuntelemaan puhelinvastaajaa vain kuullakseen, että vastaaja on täynnä.

Sirpa Puusa kävi itse viemässä äidilleen ruokaa ja jatkoi Servean kanssa viestittelyä sähköpostilla. Viestit kulkivat puolin ja toisin kolmatta viikkoa, mutta se ei johtanut mihinkään.

Lopulta Puusa sai tietää löytämällä äitinsä luota kirjeen, että äiti on mitään kysymättä siirretty puhelinasiakkaaksi.

Puusan tuttava kertoi vastaavista ongelmista Vantaalla, jossa Servea vastaa myös kauppapalveluista. Tuttava oli katkaissut palvelusopimuksen, koska puhelinasiakkaana hän ei päässyt näkemään hintoja. Tuttava oli alkanut toimittaa ruuat itse äidilleen.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen vs. osastopäällikkö Arja Peiponen sai kuulla Servean ongelmista ensi kertaa viikko sitten Lähitiedolta.

– Meillä on reklamaation kautta mahdollisuus jopa keskeyttää toiminta, jos se ei toimi ja etsiä toinen vaihtoehto, totesi Peiponen.

Noin kolme viikkoa kestäneen sitkeän viestittelyn päätteeksi Sirpa Puusa sai vihdoinkin viime viikon lopulla nettitunnukset ja pääsi tekemään äidilleen ruokatilauksen.

Puusa vertaili hintoja entisen toimittajan hintoihin, ja huomasi liki kaiken tilatun maksavan aiempaa enemmän.

Yhtiö veloittaa keräily- ja kuljetusmaksua vain 3,75 euroa per kerta. Liiketoiminta perustuu sille, että yhtiö ottaa katteen tilatuista tuotteista hinnoittelemalla tuotteet kaupasta ostettuja hintoja korkeammiksi. Servea voitti kilpailutuksen, koska sen kuljetushinta oli edullisin.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliLeikkipuisto tehdään ensin ilman rakennusta
Seuraava artikkeliSeurataan yhdessä Longinojan kevättä