Päätösten tekeminen on toisinaan vaikeaa. Etenkin jos päätös vaikuttaa useisiin ihmisiin ja eri tavoin. Yleensä kukaan ei haluaisi tarkoituksella vaikeuttaa toisen elämää tai tuottaa pahaa mieltä, erilaisten päätösten kohdalla niin kuitenkin usein tapahtuu. Päätösten teon vaikeudesta puhuttiin myös Malmin kirkolla pidetyssä arvoillassa. Siellä ministeri Sanni Grahn-Laasonen tunnusti tuntevansa toisinaan olonsa epävarmaksi päätöksiä tehdessään. Hän sanoi ettei voi, kuten ei kukaan muukaan, koskaan olla täysin varma siitä, että on itse ehdottoman oikeassa. Tähän sopii hyvin vanha totuus, että kun yhdelle kumartaa, niin samalla toiselle pyllistää.
Päätöksenteon vaikeutta voivat kokea myös äänestäjät. Kuka olisi juuri se oikea ehdokas lähestyvissä vaaleissa? Puolueita on useita, kivan oloisia ehdokkaita ”ihan väärissäkin” puolueissa ja joillakin on juuri sopiva kanta yhteen asiaan, mutta samalla väärä mielipide jostain muusta asiasta. Äänestäjien kannattaa pohtia, mitkä ovat itselle ne tärkeimmät asiat ja sitten tutkia, kuka ehdokas ajattelisi niistä asioista samoin. Ja kun ehdokkaita tutkailee, kannattaa katse kiinnittää erityisesti Koillis-Helsingissä asuviin kandidaatteihin. Mitä enemmän ehdokkaita me täältä saamme läpi, sitä varmemmin koillishelsinkiläisiä koskevia asioita käsitellään valtuustossa täkäläisten näkökulmasta. On huono juttu, jos asioista päättävät henkilöt, jotka eivät tunne olosuhteita.
Kuluvan nelivuotiskauden täkäläiset valtuutetut ovat vetäneet yhtä köyttä joissakin asioissa. Tuossa yhteydenpidossa ja yhdessä asioiden eteenpäin viemisessä olisi varmasti vielä parantamisen varaa. Sen edistämisessä mekin Koillis-Helsingin Lähitiedossa aiomme kantaa alkavalla valtuustokaudella kortemme kekoon. Ja lukijamme pääsevät kertomaan, mitkä ovat niitä asioita, joita toivoisivat täkäläisten valtuutettujen jatkossa yhdessä rintamassa ajavan. Nyt sitten vain etsimään sopivaa ehdokasta täältä. Heidän esittelyjään löydät lehdestämme sekä kotisivuiltamme Kuntavaalit 2017 –otsikon alta.
Päätoimittaja Teija Loponen