Hienossa, mutta väärässä paikassa

Malmin lennonjohtotornissa päivystävät nyt vapaaehtoiset lentokenttäyhdistyksen päivystäjät. KUVA R.HAIKARAINEN

Vuoden alusta olen päivystänyt kerran viikossa minulle tärkeässä paikassa. Maisema on vaikuttava, ympärillä mielenkiintoista toimintaa ja tehtävä motivoiva. Silti sisimmässäni on tunne, että paikallani pitäisi istua jonkun muun.

31.12.2016 oli ilmailuhistoriallinen päivä. Silloin lopetti toimintansa yli 80 vuoden  jälkeen Helsinki-Malmin lentoaseman lennonjohto. Lentäminen ei kuitenkaan päättynyt. Pikaisesti perustettu Malmin lentokenttäyhdistys ry. onnistui tekemään kaupungin kanssa kolmen vuoden vuokrasopimuksen. Toiminta jatkuu niin sanottuna valvomattomana lentopaikkana eli ilman virallista lennonjohtoa.

Moni kysyy, miten se on mahdollista Suomen toiseksi vilkkaimmalla lentokentällä. Ilmailuviranomainen on kuitenkin hyväksynyt tarkat menetelmät, joiden alaisina seuraavat vuodet toimitaan. Sivukiitotie on poistettu käytöstä ja laskuharjoittelua on rajoitettu. Lentäjiltä edellytetään kirjallinen ilmoitus jokaisesta lennosta ja samalla he raportoivat aikaisempaa yksityiskohtaisemmin aikeistaan. Jokaisessa koneessa tulee olla tutkavastaaja eli transponderi, jolla koneen liikkeitä ja lentokorkeutta pystytään seuraamaan.

Historiallisessa lennonjohtotornissa eivät enää istu viralliset lennonjohtajat, vaan lentokenttäyhdistyksen päivystäjät. He ovat itse aktiivisia ilmailijoita ja tekevät työtään vapaaehtoisesti. Päivystäjät ottavat vastaan liikenneilmoituksia, pitävät päiväkirjaa ja tarvittaessa avustavat kentän käyttäjiä. Toisin kuin varsinaiset lennonjohtajat, he eivät kuitenkaan ota vastuuta liikenteestä. Lentäjät huolehtivat nyt itse koneiden porrastuksista. Heidän pitää seurata entistä tarkemmin ilmatilaa ja että kiitotie on vapaa nousuja ja laskuja varten.

Kenttäpäivystäjän työ on ollut inspiroivaa. Malmilla on aivan oma henkensä, josta olen päivystäjänä päässyt entistä vahvemmin osalliseksi. Samaan aikaan tunnen, että lennonjohtotornissa pitäisi istua sinne kuuluvat oikeat lennonjohtajat. Heidän merkityksensä paikan hengen luomisessa ja lentäjäsukupolvien kasvattajina on vuosikymmenten saatossa ollut erittäin suuri.

Nyt toimitaan kuitenkin niillä mahdollisuuksilla, mitä on. Kenttäpäivystäjän tehtävä virittää monia muistikuvia ja ajatuksia lentoaseman historiasta ja merkityksestä. Niistä tulen seuraavissa kolumneissa kirjoittamaan.

Raine Haikarainen

Edellinen artikkeliTalvista huvia
Seuraava artikkeliTenavatien koulurakennus myytävänä