Kirsi-Marja Mobergin kuvat ovat viestejä

Mustavalkoisuus antaa erityisen tehosteen kuvalle. Kuva Kirsi-Marja Moberg

Viikin kirkolla avautuu tänään kuvataiteilija Kirsi-Marja Mobergin vaikuttava Yksin – valokuvataidenäyttely yksinäisyydestä. Taiteilijan valokuvissa esiintyy nuoria aikuisia, jotka hekin haluavat ottaa kantaa yksinäisten ihmisten puolesta.

Kirsi-Marja Moberg on monipuolinen taiteilija, hän valokuvaa ja  maalaa, mutta nuorelta naiselta sujuu myös veistäminen ja grafiikan teko.

-Viime aikoina olen myös tehnyt koruja kierrätysmateriaaleista. Lisäksi olen kirjoittanut teini-ikäisestä saakka runoja ja se on minulle tärkeä ilmaisumuoto. Silloin tällöin esitän runojani tapahtumissa. Yleensä minulle tulee yhtä aikaa idea teoksesta ja tekniikasta, jolla sen haluaisin toteuttaa, Moberg kertoo.
Kirsi-Marja Moberg etsi Yksin -valokuvaprojektiin kuvauspaikat etukäteen.

-Halusin saada kuviin tietynlaista ympäristöä, kuten hautausmaan ja meren. Pidän myös siitä, että joskus kuvauskohteet vaan sattuvat eteen. Kuvaan jatkuvasti kaikkea kännykkäkameralla.
Kirsi-Marja Moberg haluaa taiteellaan olevan jonkin viestin.

-Tavoite muuttuu aiheen ja projektin mukaan. Joskus tavoitteeni voi olla myös vain kauniin kuvan tekeminen ja ilmaisu sillä, että hallitsee tekniikan. Tämän näyttelyn tavoite on herättää keskustelua yksinäisyydestä ja kuvata myös omia kokemuksiani ja sisäistä maailmaani. Haluan myös rohkaista katsojaa käymään läpi tunteitaan.

Viikissä esillä olevassa näyttelyssä lähtökohtana ovat  Kirsi-Marjan omat kokemukset ja tunteet yksinäisyydestä.

-Omiin kokemuksiini liittyvät muiden ihmisten kokemukset, joita olen elämäni aikana kuullut. Näyttelyssä esiintyy nuoria ihmisiä, jotka ovat halunneet ottaa kantaa yksinäisten nuorten puolesta. Aion jatkaa projektia ja kuvata lisää.
-Sanonta ”Taide syntyy suurista tunteista ja kärsimyksestä” pitää paikkansa kohdallani. En osaisi maalata kovin montaa realistista kukka-asetelmaa lisäämättä jotakin dramatiikkaa kuvaan. Valokuvaus on hyvä tekniikka yhteiskunnan ja elämän epäkohtien esittämiselle. En suunnittele valokuvaa kovin tarkkaan valmiiksi vaan annan myös kuvaustilanteen viedä mukanaan, kuvataiteilija kertoo.
Hän toteaa uskonnolla olevan itselleen merkitystä, sillä on suuri osa historiaamme ja kulttuuriamme.

-Uskonnolliset symbolit ja kuvasto ovat mielenkiintoisia ja käytän niitä välillä taiteessani. Itse uskon, että kaiken takana on jokin voima, jota emme ihmismielellä pysty käsittämään. Se yhdistää uskonnot ja tieteen.
Kirja-Marja Moberg on kotoisin  Savosta Siilinjärveltä ja opiskellut Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa kuvataiteilijaksi.

-Olen lapsesta saakka halunnut taiteilijaksi ja kuvan tekeminen on aina ollut se juttu. Taiteen katsominen, kuuleminen ja kokeminen ovat hienoimpia juttuja elämässä. On mahtavaa nähdä, kun ihmisellä on palo ja rohkeus ilmaisuun taiteen kautta.
Viikkiin Moberg muutti noin puoli vuotta sitten ja on nauttinut siellä asumisesta. Luonnon runsaus on tehnyt vaikutuksen ja on ollut helppoa tutustua moniin ihmisiin.  Erityisen mukavana hän pitää sitä, että alueella on eri tahoja, jotka haluavat järjestää yhteisöllistä toimintaa.

Kirsi-Marja Moberg oli loppuvuodesta 2016 vapaaehtoisena mukana yhteisötaideprojektissa, jossa tutustui myös Viikin kirkon työntekijöihin.

-Päätin tarjota jo olemassa olevaa valokuvanäyttelyäni kirkolle, koska ajattelin kirkon olevan sopivan keskeinen paikka. Siellä käy rippikoulujen ja muun toiminnan myötä myös paljon nuoria. Aiemmin sama näyttely on ollut esillä Helsingin seurakuntakeskuksella.

Teija Loponen

Kirsi-Marja Mobergin valokuvataidenäyttely yksinäisyydestä on esillä 1.2.−31.3. Viikin kirkon seurakuntasalissa. Näyttely on avoinna kirkon aukioloaikoina, joka vaihtelee päivittäisen toiminnan mukaan.