Laulurastaantien risteys selkeämmäksi

laulurastaantien risteys
Käytännössä ajoneuvot ovat ryhmittyneet Laulurastaantien päässä kaksi vierekkäin ja oikealle ryhmittyneet ovat ajaneet joko suoraan tai kääntyneet oikealle. Kuva Heimo Laaksonen

Kirkonkyläntien ja Laulurastaantien risteyksessä tullaan toteuttamaan liikennesuunnitelma, joka selkeyttää etenkin risteyksen läpi Syystielle ajoa.

Jatkossa Laulurastaantiellä tulee olemaan vain yksi kaista, josta joko käännytään Kirkonkyläntielle tai ajetaan suoraan Syystielle.

-Itse asiassa Laulurastaantien on ollutkin tarkoitus olla yksikaistainen molempiin suuntiin meidän suunnitelmissamme vuodelta 1999, mutta järjestely on joskus toteutettu hieman väärin maastossa. Tuolloin suunnitelma itsessäänkin oli aavistuksen epäselvä autoilijan näkökulmasta ja siksi ajoväylälle on päässyt ryhmittymään kaksi autoa vierekkäin. Tämä on siis ollut vastoin tarkoitusta ja johtanut pieniin ongelmiin risteyksessä, kertoo liikenneinsinööri Juha Ruonala kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosastolta.

-Nyt uusi suunnitelma jakaa keskiviivalla katua niin, että Laulurastaantieltä tultaessa ryhmityttäisiin aikaisempaa selkeämmin vain yhdelle kaistalle.

Ruonalan mukaan kahta kaistaa ei siihen edes voitaisi suunnitella, koska bussi vaatii paljon tilaa kääntyessään Kirkonkyläntieltä Laulurastaantielle.

Ryhmittymisen päivittäminen tuli ajankohtaiseksi asukkaan otettua yhteyttä kaupunkisuunnitteluvirastoon kertoen, että leveän ajoradan vuoksi Laulurastaantiellä Kirkonkyläntien risteyksessä kahden auton vierekkäin ryhmittyminen on mahdollista ja hyvin tavallistakin. Ongelmia tulee, kun vierekkäiset ajoneuvot päättävät kumpikin jatkaa suoraan Kirkonkyläntien yli Syystielle, jolla on vain yksi kaista ottamassa vastaan.

Nyt on päätetty selventää kaistajärjestelyitä risteyksen lähellä tiemerkinnöin, jolloin väärin ryhmittyminen ei enää ole todennäköistä.

Samalla luovutaan hidasteen rakentamisesta Mustarastaankujan risteyksessä tarpeettomana, sillä ajonopeudet risteyksessä eivät pääse nousemaan suuriksi varsinkaan keskisaarekkeen rakentamisen jälkeen.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliTarvetta valppauteen
Seuraava artikkeliLentokentänojasta löytyi eniten metalliyhdisteitä