Jakomäen ja Vantaan rajalla olevista veden täyttämistä hiekkakuopista on tehty samanlainen valtuustoaloite sekä Helsingissä että Vantaalla.
Demaritoverit Helsingissä ja Vantaalla haluavat vauhdittaa kotikaupunkejaan kunnostamaan epävirallisina uimapaikkoina jo nyt toimivat hiekkakuopat virkistyskäyttöön ja maauimalaksi. Hankkeesta katsotaan olevan hyötyä molemmille kunnille.
Yhteisaloitteeseen on päädytty puistolalaisdemareiden ja vantaalaisdemareiden kolmen vuoden keskustelujen pohjalta.
– Jännityksellä odotamme, miten tämä tarina tästä jatkuu, sanoo puheenjohtaja Arzu Caydam-Lehtonen Puistolan Demareista.
Hän kertoo, että puistolalaisdemarit ovat tehneet hiekkakuoppa-asian parissa pitkäjänteistä yhteistyötä Vantaalla vaikuttavan demarivaltuutettu Tarja Eklundin kanssa, jonka nimissä valtuustoaloite on jätetty Vantaalla. Helsingissä aloitteen pani alulle valtuutettu Tumppi Varonen. Aloitteet on jätetty marraskuun lopulla.
Tekstissä viitataan Vantaan kaupunginvaltuuston lausuntoon Helsingin yleiskaavaluonnoksesta maaliskuussa 2016, jolloin Vantaa ehdotti asuntovaltaisen kaavamerkinnän korvaamista viher- ja virkistysaluemerkinnällä Somerikkotien itäpuolella ja hiekkakuopille molempien kuntien vetovoimakohteeksi maauimalaa.
– Lausunto on loistava kädenojennus kaupunkien väliselle yhteistyölle ja lähialueiden asukkaiden toiveille saada alue virallisesti asukkaiden virkistyskäyttöön, todetaan valtuustoaloitteessa.
Siinä katsotaan, että jos Jakomäki-Vaarala-alueella olisi oma virkistysalue kävely-, pyöräily- tai bussimatkan päässä, vähenisi samalla käyttöpaine ja autoilu Vantaan Kuusijärvelle.
Veden täyttämät kuopat on aikanaan kaivanut Lohja Rudus Oy, josta juontuu kuoppa-alueesta käytetty nimi Rutikka. Vantaalla puhutaan Vaaralan hiekkakuopista.
Pirjo Pihlajamaa