Joulun aika

Teija Loponen joulu

Jouluun kiteytyy paljon toiveita, muistoja ja odotuksia. Lapsille joulun odottaminen on erityisen jännää aikaa lahjojen vuoksi. Etenkin vanhemmille ihmisille jouluun kuuluu oleellisesti myös joulukirkossa käynti. Nuorempi polvi on ehkä vaihtanut perinteen kauneimpien joululaulujen iltaan.

Yksin jääneille ja joulunsa yksin viettäville joulu ei välttämättä ole yhtä iloinen ja odotettu juhla kuin perheellisille. Joulusta voi viedä tunnelmaa myös vähävaraisuus. Ainakin vanhempien joulumieli laimenee, ellei voi tarjota perheelleen sellaista jouluateriaa kuin haluaisi tai hankkia toivottuja joululahjoja. Onneksi joulu saa monet auttamaan joko lahjoittamalla rahaa tai tavaraa erilaisiin joulukeräyksiin, tai antamalla aikaansa lahjoitusten lajitteluun, paketointiin tai kuljetukseen.

Useimmat tekevät hyviä tekoja muiden eteen nostamatta niistä mitään meteliä tai kaipaamatta itselleen kiitosta. Juuri sellaista avun tulisikin olla, omien etujen ajaminen pitäisi unohtaa. Siitä syntyy se oikea joulumieli. Näitä omatoimisia ja pyyteettömiä hyväntekijöitä löytyy niin yksittäisten ihmisten ja yritysten joukosta, kuin myös yhdistystoiminnassa mukana olevista ihmisistä. Yhteisen jouluhetken voi järjestää vaikkapa oman taloyhtiön väelle jos tietää, että taloyhtiössä on paljon yksin asuvia.

Joulun läheisyydessä ja jopa jouluaattona järjestettävät ruokailut ovat myös mahtava tapa tuoda joulumieltä ja jouluista yhdessäolon riemua yksin asuville tai pienperheille, joilla ei ole mahdollisuutta viettää joulua kauempana asuvan suvun kanssa.

Rauno Sättri on jo kolmenkymmenen vuoden ajan toiminut joulupukkina. Hän on myös  kiertänyt ilmaiseksi vanhustentaloissa ja muissa hoivakodeissa viemässä joulun tunnelmaa ja iloa niissä asuville. Ilon tuominen toisen elämään ei vaadi välttämättä rahaa, mielikuvituksen käyttö ja ajan antaminen ovat siihen tärkeimmät eväät. Ja jos on varaa, on hienoa että sitä käytetään myös muiden auttamiseen, kuten malmilaistaustainen Mikael Gabriel ja JVG:n pojat tekevät. He tulevat jälleen aatonaattona Malmintorin kauppakeskukseen jakamaan ruokakasseja vähävaraisten perheiden joulua rikastuttamaan. Todella hienosti tehty!

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliLonginojaan tulevia hulevesiä yritetään haihduttaa altailla
Seuraava artikkeliPukinmäen keskustan suunnitelmat esille