Vietin lapsuuteni joulut vanhempieni kodissa Puistolan Harjutiellä (nyk. Karrintie). Isäni Gunnar Uotila (1913-1997) oli kuvanveistäjä, jonka tulot olivat niukat ja epäsäännölliset. Hänen puuveistoksiaan oli myynnissä Helsingin gallerioissa. Niitä tilattiin myös eräisiin kirkkoihin. Esimerkiksi tässä lähialueella Puistolan kirkossa on isän Kristus-pää ja Tapanilan kirkossa hänen Malmin vanhaan kirkkoon valmistamansa kasteallas. Isän veistos on myös Puistolan kirjastossa – niin ja Edwin Linkomiehen haudalla Hietaniemessä. En voi ymmärtää, miten isä selvisi vapaana taiteilijana tuosta kuusihenkisen perheen arjen ruljanssista.
Äitini Alli Uotila (o.s. Joutsila, ent. Johansson) oli ehtoisa emäntä, joka luki ahkerasti kirjallisuutta ja hoiti mallikkaasti kaikki käytännön tehtävät. Ja niitä riitti, koska vesi oli haettava kaivosta mäen alta ja pyykit pestävä käsipelillä saunamökissä, jonka laidassa oli puucee.
Siellä minä elelin kahden veljeni Ilkan ja Pekan sekä pikkusiskon Lauran kanssa, kunnes muutin 1965 Punavuoreen, sitten Munkkiniemeen, Vallilaan, Lauttasaareen, Australiaan ja v. 1991 Puistolan naapuriin Tapanilaan.
Olen taas selaillut vanhoja päiväkirjojani jouluaaton osalta. Käy ilmi, että 1950-luvulla perinteet olivat tärkeitä. Joulukuusi nostettiin kamariin juuri oikealla hetkellä ja koristeltiin. Äiti puuhasi keittiössä monenlaisten patojen ja paistostensa kanssa.
Näin jälkikäteen myönnän, että olin pahasti pihalla noista joulun aikatauluista. Tein suuren osan jouluostoksista kaupungilla vasta jouluaattoaamuna ja saavuin vasta valmiiseen pöytään. Paketointi jäi viime minuuteille. Joulu oli silloinkin todella stressaavaa aikaa.
Torstai 24.12.1953, 0 astetta, pilvistä
Heräsin melko myöhään. Ilkka ja isä olivat kaupassa. Isän Viljo-veli oli pannut lahjansa väärään Puistolan bussiin. Kun väärinkäsitys selvisi, kävimme Ilkan kanssa hakemassa lahjat. Vein naapuriin Aallolle lahjan. Illalla klo 16 aloimme syödä jouluateriaa. Hieman jälkeen klo 19 saapui joulupukki. Sain ”diivakassin” ym. Valvoimme Ilkan kanssa yli puoliyön. Kirjoitin nämä rivit eteisessä ennen lähtöäni yläkertaan nukkumaan.
Perjantai 24.12.1954, +3 astetta, pilvistä, lumisadetta
Iltapäivällä pelasimme poikien kanssa meidän pihallamme jääpalloa. Liiterin ikkuna meni rikki. Naapuri jäi tiellemme kiinni autollaan. Veimme hiekkaa pyörien alle.
Sitten pystytettiin ja koristeltiin joulukuusi. Hopealangat tulivat säteittäin huipulla olevasta tähdestä. Jouluruokailu alkoi klo 17. Joulupukki tuli klo 19:15 ja jätti osan lahjoista jaettavaksemme. Sain M-M-M-kirjan, paidan, lippalakin, päiväkirjan, allakan, ruotsalais-suomalaisen sanakirjan, tammipelin, makeisia, seinäpäivyrin, kalsonkeja, sukat ym. Pikku Laura (1 vuosi) piti erityisesti uudesta käsilaukustaan. Hän sai myös paljon vaatteita.
Illalla pelasimme Peter Pan -peliä. Olimme isän ja Ilkan kanssa katsomassa, oliko yksin asuva kirjailijatuttumme Otto Varhia kotona. Ei ollut.
Ilkka tuli alakertaan nukkumaan. Illalla luin vielä kauan M-M-M-kirjaa, Sotasokeiden joulua, Ilkan Kolumbus-kirjaa ym.
Tiistai 24.12.1957, +3 astetta, pilvistä
Kun tulin kaupungilta jouluostoksilta, kuusi oli jo nostettu sisään. Äiti touhusi täyttä päätä ruokien parissa. Jäin hetkeksi yläkertaan paketoimaan. Panin paketteihin nimet vasta, kun ne oli vietävä pukin konttiin.
Ruokapöytä katettiin vanhojen tapojen mukaan. Myös ruokalajit olivat traditionaalisia: salaatti, paistikastike, lipeäkala ynnä riisipuuro sekahedelmäkeiton kera. Joukossa oli jokseenkin runsaasti särpimiä ynnä juomina kaljaa, simaa ja maitoa.
Joulupukki tuli hieman klo 19:n jälkeen. Roolin oli ottanut isä. Jo yli kymmenen vuotta sitä ennen olimme ”turvautuneet vieraan apuun”. Hieman lyhyen vierailun se pukki teki, mutta lahjoja tuli aivan loistavasti. Niiden jakamiseen meni melkein tunti. Arvokkaimpia lahjoja oli komea ULA-radio. Ihailimme sen äänen tasoa pitkin iltaa. Pikku Lauran (4 vuotta) lahjojen avaaminen vei enimmän huomion koko illan.
Illemmalla kuuntelin radiosta F. E. Sillanpään joulupakinan. Kauneimman joululaulun tittelin sai Karl Collanin Sylvian joululaulu.
Äiti ja Laura lähtivät ensimmäisenä nukkumaan. Ryhdyin pelaamaan Pekan kanssa erästä hänen joululahjapeliään.
Keskiviikko 24.12.1958, +1 aste, pilvistä
Olimme aamupäivällä Ilkan kanssa omilla teillämme kaupungilla jouluostoksilla. Kun saavuimme kotiin, kuusi oli jo nostettu sisään ja koristeltu. Ateriakin jo melkein odotti. Sain pitää kiirettä paketoinnissa saadakseni lahjani pukin konttiin, ennen kuin naapurin Valto-pukki astui sisälle. Joulu-ukko viipyi vain hetken ja jätti lahjat jaettaviksi. Pikku Laura (5 vuotta) osoittautui erinomaiseksi jakajaksi. Hän selvitti nimet hienosti, vaikka niitä oli kirjoitettu kovinkin koukeroisin kirjaimin.
Kun lahjat oli jaettu, kävi ilmi, että ahkera lukija äiti oli saanut runsaan pinon kirjoja. Joukossa oli malmilaisen ystävän Aarne Laurilan Sillanpää-elämäkerta ja paljon muuta.
Lahjasaalis oli huikea. Myös kummitädit ja -sedät olivat muistaneet.
Iltamyöhällä tutkin mm. Puistolan kirjastonhoitajan Hilkan ja hänen Tapanilan kirjastoa hoitavan miehensä Teuvo Raskun omakustannekirjaa En voi… Se käsittelee aseista kieltäytymistä. En voi välttyä huomiolta, että keskellämme elää yhä ihmisiä, vaatimattomia mutta sitäkin syvällisempiä, joilla todella on jotain sanomista mutta joita ei ymmärretä paremmin kuin itse Ihmisen Poikaa aikoinaan. Sanalla sanoen tämä maailma on kaikkea muuta kuin valmis. Noin vakavissa mietteissä päättyy päiväkirjamerkintäni.
Timo Uotila
