Malmin Mieslaulajat: Jouluyönä

Malmin Mieslaulajat vievät tänä vuonna yleisön herkkiin joulutunnelmiin.

Tänä vuonna Malmin Mieslaulajien perinteisten joulukonserttien teema “Jouluyönä” on valittu siivittämään yleisön ajatukset hartaudella leimattujen joulutunnelmien alkulähteille.

Konserttiohjelmaan on valittu laulut tunneskaalan herkimmästä päästä. Mukana on tasapuolisesti alunperin kotimaisia ja ulkomaisia sävellyksiä. Sekä kuoron esitykset että yhteislaulut lauletaan kaikki tuttuina suomenkielisinä versioina.

-Konsertin harjoittelun painopiste on syksyn aikana ollut esitystapojen hionta erityisesti äänen volyymin säätelyä tulkinnassa hyväksi käyttäen. Kuoronjohtajamme Kirsi Tunkkari on ohjeistanut meitä laulajia käyttämään hänen haluamaansa esitystapaa hyvin kuvaavaa laatusanaa ”pehmeyttä”. Konsertissa korostuu joulun sanoman hartaus ja herkkyys, kertoo kuorossa laulava Heimo Kaukolinna.

Malmin Mieslaulajilla on Malmin kirkossa konserttivieraana lauluyhtye KUMO ja Puistolan kirkossa lauluyhtye JUST6. Molemmat ovat taitavia a capella -kokoonpanoja.

Säestyksistä Malmilla vastaa Heikki Poutanen uruilla ja Puistolassa Maiju Lehti pianolla. Konsertit pidetään viikon välein Malmin ja Puistolan kirkoissa.

Malmin Mieslaulajien joulukonsertti Jouluyönä Malmin kirkossa tiistaina 13.12. klo 19 ja Puistolan kirkossa 20.12. klo 19. Konserttien kesto on noin 1t 15 min.  Ohjelma 10 euroa ovelta.

TL

Edellinen artikkeliTapanilan Elävä Adventtikalenteri avautui 10. kerran
Seuraava artikkeliMuutosten aikaa