Kuukausittaiset Arkistot: marraskuu 2016

Jakomäelle etsitään uuden sydämen luojaa

Helsingin kaupunki alkaa yhdessä Jakomäen kesiosan kehittämisestä vastaavien rakennuttajayhtiöiden NCC:n ja Optiplanin kanssa etsiä allianssille tärkeää kolmatta jäsentä eli uutta Jakomäkeä suunnittelevaa arkkitehtitoimistoa. Arkkitehtitoimistoille järjestetään...
teija loponen

Se näkyy jo

Pimeyden keskelle on sytytetty erilaisia valosarjoja puihin ja parvekkeille tuomaan valoa ja piristämään mieltä kaamoksen keskellä. Moni aloitti jouluvalokauden viime viikonloppuna, jolloin joulun läheisyys...
malmin sairaala

Malmin sairaalan henkilökuntaa riivaa vatsatauti

Malmin sairaala-alueella työskenteleviä on sairastunut vatsatautiin. Tällä hetkellä sairastuneita on tiedossa noin 140, joista vain osa on ruokaillut henkilöstöravintolassa tai kahvilassa. Ensimmäiset sairastuneet havaittiin 1.11.2016....
markus ahonen

Markus Ahosen dekkarit syntyvät Irlannissa

Tapanilassa syntynyt, Martinlaaksossa kasvanut ja Turussa opiskellut Markus Ahonen on asunut jo kymmenkunta vuotta Irlannissa. Siellä syntyvät pitkälti Helsingin maisemiin sijoittuvat dekkarit. Ensimmäinen dekkarisurma...

Lex Malmi kisaa Euroopan kulttuuripalkinnosta

Malmin lentoaseman ilmailukäyttöä ajava Lex Malmi -kansalaisaloite on ehdolla palkinnon saajaksi Europa Nostran kulttuuriperintökilpailussa. Lex Malmin tavoitteena oleva laki takaisi Helsinki-Malmin lentoaseman säilymisen ilmailukäytössä. Samalla...

Urheilukeskus täynnä hyvää energiaa

Tapanilan urheilukeskuksessa ei jääty miettimään, miten auttaa Aleppon lapsia. Kun joogaohjaaja Jaana Hoti sai hyvän idean, se toteutettiin pikavauhtia kahdessa viikossa. Lauantaina Tapanilassa jousiammuttiin,...

Eräläiset mitaleille talkoiden ohella

Stara-tapahtuma oli talkooväen voimannäyttö. Tapanilan Erän voimistelujaosto järjesti lauantaina Korson Lumossa Etelä-Suomen Aluestara-kilpailun, jossa oli mukana yli 650 joukkuevoimistelijaa, rytmistä voimistelijaa ja kilpa-aerobicin harrastajaa. Tapahtumaa...
kohtaamiskahvilan bändi

Kohtaamiskahvilassa voi tutustua eri kulttuureista tulleisiin ihmisiin

Helsingin kaupunginkanslia pystytti Malmitalon yläkerran aula- ja kokoustilaan kohtaamiskahvilan toissa keskiviikkona. Toista kertaa Malmilla toimineeseen kahvilaan tiesi tulla noin kolmekymmentä ihmistä. Kohtaamiskahvila on kaikille avoin...
kotinummi

Leikkipuisto Kotinummen kohtalo yhä avoin

Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirasto ja kiinteistöviraston tilakeskus selvittävät edelleen vaihtoehtoja kesällä palaneen leikkipuisto Kotinummen tiloiksi. Vanhempien toive on saada uusi leikkipuistorakennus Kotinummen puistoon mahdollisimman pian. -Leikkipuisto...
teija loponen

Lasten oikeuksia

Lapset ottivat varhaisen lumen tulon ilolla vastaan. Tänään keskiviikkona saattaa kuitenkin jo sataa vettä, mikä tietäisi lumien sulamista ainakin jossakin määrin. Lumien hupeneminen vesittäisi...

Kolmen kultamitalin viikonloppu!

Tapanilan Erän voimistelijoiden menestys kisamatolla jatkuu; lauantaina Etelä-Suomen Aluemestaruuskisoista oli tuomisina kahden aluemestaruus-kullan lisäksi roppakaupalla hienoja suorituksia. Huimimman parannuksen edellisviikkoiseen teki 14-16-vuotiaiden kilpasarjan molemmat Anastasia-tiimin...

Influenssarokotukset käyntiin

Kausi-influenssarokotukset käynnistyvät terveysasemilla ja neuvoloissa marraskuun lopussa. Kaupungin epidemiologisen toiminnan ylilääkärin Hannele Kotilaisen mukaan influenssarokotuksen antama suoja kestää vuoden, minkä vuoksi rokote on hyvä ottaa...

Kirkko tupaten täynnä kirkkoherran virkaanasettajaisissa

Malmin kirkko pullisteli väkeä sunnuntaina, jolloin piispa Irja Askola asetti Malmin uuden kirkkoherran Heikki Arikan virkaansa. Virkaanasettamisjuhla jatkoi pihalla soppatykin, partiolaisten lettujen ja Sami...