Surun ja rauhan kellot soivat aleppolaisille

Malmin seurakunnan neljän kirkon kellot soivat Syyrian sodan uhreille. Kuva Janina Issakainen

Myös Malmin seurakunta on vastannut Kallion seurakunnan haasteeseen soittaa saattokelloja Syyrian sodassa menehtyneille aleppolaisille uhreille. Kirkonkellot soivat Malmin, Pihlajamäen, Puistolan ja Viikin kirkoissa tasan viideltä iltapäivällä joka päivä.

Kelloja soitetaan ensi maanantaihin 24.10. asti, jolloin on sekä rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä että YK:n päivä.

Perinteisesti saattokellot soivat kirkoissa, kun ruumis siunauksen jälkeen kannetaan ulos. Nyt soitolla pyritään osoittamaan kaikkien suomalaisten kokema myötätunto Syyrian sodan ja erityisesti Aleppon pommitusten uhreille.

– Aleppossa on käynnissä sotarikos ja loputtomat hautajaiset. Kellot herättävät, muistuttavat sekä lohduttavat, sanoo Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo.

Viimeisen kahden viikon aikana pommituksissa on kuollut YK:n arvioiden mukaan 400 ihmistä, joista puolet on lapsia. Sairaaloihin kohdistuneet pommitukset on tuomittu maailmalla laajasti.

Aleppon viikkokausia jatkuneiden pommitusten on arvioitu olevan viisi vuotta kestäneen Syyrian sodan verisimpiä. Tilanne kaupungissa on kriittinen.

Keräyksiä ja rukouksia

  • Malmin, Pihlajamäen, Puistolan ja Viikin ostoskeskusten tai asemien läheisyydessä lipaskeräys syyrialaisten hyväksi 24.10. asti klo 17–17.30.
  • Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivän rukoushetki Viikin kirkossa 24.10. klo 18.
  • Ekumeeninen rukoushetki ja virsikirjan lisävihkon lauluhetki (uudet virret 911−920) Malmin kirkossa 24.10. klo 19.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliAtleticon poikakalenteri tihkuu futista ja hyväntekeväisyyttä
Seuraava artikkeliTiukkoja aikoja