Puistolalaiset ovat riemastuneita siitä, että vihdoin viimein Sepeteuksentien kulkuväylä on palautettu läpikuljettavaksi.
Aurinkomäessä Maamiehenpolulta Aurinkomäentielle johtava kevyen liikenteen väylä katkaistiin Sepeteuksentie 35 rakennuttajan toimesta. Raitin kohdalle rakennettiin taloyhtiön leikkipaikka ja raitti aidattiin alkuun molemmista päistään.
Rakennuttaja teki asiasta kaavamuutosesityksen ja kaupunki ei siinä vaiheessa ottanut asiaan selvää kantaa.
-Rakennusvalvonnassa vaihtui asiaa käsitteleväksi henkilöksi Anne Karppinen. Hän kertoi, että rakennuttaja veti pois kaavamuutosesityksensä, iloitsee yksi asiaa esille nostanut asukas, Marjatta Vasara.
-Nyt lasten leikkivälineet on poistettu, samoin aidat ja raitin kohdalle palautettu väylä, joka ei ihan vanhaa raittia vastaa, mutta on kyllin leveä käveltäväksi rinnan ja pyörällä ajettavaksi, lisää Vasara.
Toinen asukas, Tapani Lehikoinen kertoo raitin ennallistamisen toteutuneen viime torstaina, 13.10. Hän iloitsee muiden lähistön asukkaiden lailla siitä, yhden tontin etu ei ajanut laajemman asukasmassan toiveiden ja olemassa olevan kaavan ohi.
Pihojen ja tien väliin istutetaan pensaita, muutama taimi on jo paikallaan.
Teija Loponen

KUVA JOUKO KOMULAINEN