Jouni Kesti juhlinnan kohteena: Luomisen ilot

Jouni Kesti improvisoi lukuisten muusikoiden kanssa nauttien luomisen riemusta.

Malmitalossa käynnistyy ensi viikolla usean tapahtuman sarja, joka kunnioittaa viime vuonna kuolleen monialataiteilija Jouni Kestin muistoa ja perintöä.

Ensimmäinen tilaisuus koostuu taidenäyttelyn avajaisista, musiikillisista alku- ja loppusoitoista sekä luomisen iloja luotaavasta paneelikeskustelusta.

Näyttelyä ja sarjan avajaistapahtumaa seuraavat kolme mahtavaa jazzkonserttia, joissa esiintyy nimekkäitä kotimaisia jazzartisteja Jouni Kestin jalanjäljillä kuvastaen soitollaan rakkautta ja intohimoa musiikkiin ja luovuuteen.

-Jonnelle luominen oli iloinen asia eikä se edes etäisesti muistuttanut palkkatyötä. Julkisessa keskustelussa on keskitytty joko taiteilijoiden kehnoon asemaan ja arvostuksen puutteeseen, tai pyritty tekemään taiteesta urheilumenestykseen verrattava pyhä lehmä. Ensi torstai-illan  monitaiteellisessa paneelikeskustelussa avataan luomisen ilojen salaisuuksia, esittelee tapahtumaa jazzpastori Markku Salo.

Luomisen ilot –näyttelyn alku- ja loppusoitoissa kuullaan Sakari Kukkoa, saksofonit ja huilut sekä Keravan Kesti Trioa, johon kuuluvat Pentti Lahti, Keijo Puumalainen ja Markku Salo.

Paneelikeskustelussa mukana ovat ainakin radioäänitaiteilija Harri Huhtamäki, muusikko Sakari Kukko, elokuvaohjaaja ja kirjailija Rax Rinnekangas sekä tanssitaiteilija Johanna Nuutinen.  Paneelia vetää Markku Salo.

Kuvataiteilijana Jouni Kesti debytoi vuonna 1983 Oulun läänin aluenäyttelyssä. Taidemaalarina ja esineellisten teosten rakentajana hän sai ohjausta ystävältään taidemaalari Juhani Hakalahdelta, mutta Kesti oli pääosin itseoppinut.

Oulun taidemuseo esitteli hänen tuotantoaan laajasti vuoden 2011 näyttelyssä Muukalaisooppera. Malmitalossa Kestin näyttely on esillä

lokakuun puolivälistä kuukauden verran.

Kuvataiteen rinnalla eli rakas musiikki, josta nautitaan kolmen konsertin muodossa. Free Okapi -yhtyeen jäsenet improvisoivat ajoittain ”Jonnen” kanssa yli 20 vuoden aikana ja Joonas Ahonen kantaesitti Kestin pianokonserton vuonna 2008.

Nyt Ahonen, Markus Fagerrudd ja Seppo Kantonen tarjoavat kuulijoille kosketinsoitinkylläisen yllätyksen. Monitaitoinen putkimies Pentti Lahti oli pitkäaikainen Jonnen soittokumppani. Rumpali Joonas Riippa taas on yksi hienoimmista nuoremman polven jazzlyömäsoittajista. Soittamassa 20.10. ovat myös  Seppo Kantonen, flyygeli ja sähkökoskettimet, Eero Tikkanen, kontrabasso, Jussi Liimatainen periodisoittimet, Heikki Nikula, bassoklarinetti sekä Mikko-Ville Luolajan-Mikkola, viulu.

Seuraavana torstaina kuullaan muusikoita, jotka improvisoivat varhaisimmin ja useimmin ”Jonnen” kanssa. He ovat saksofonistit Juhani Aaltonen ja Pertti Päivinen sekä pianisti Eero Ojanen.

John Storgårds johti Oulun kaupunginorkesteria ja toimi sen viulusolistina Kestin viulukonserton kantaesityksessä. Basisti Teppo ”Kalmisto” Hauta-aholle mikä tahansa ääni on sovitettavissa musikaaliseen yhteyteen. Lyömäsoitinvelho Mika Kalliossa yhdistyvät Edward Vesalan ja Jouni Kestin perkussionismin parhaat puolet. Viimeisimmän Yrjö-palkinnon ansainnut Ulf Krokfors ja kuusi muuta herraa takaavat, että kuulijoita kestitään ennen kuulemattoman vapaalla musiikilla.

Sarjan kolmas Luomisen ilot – Jouni Kesti Celebration -konsertti kuullaan marraskuun puolella. Stalinin urut -yhtyeen ydinryhmän muodostavat ”Jonnesta” seuraavan sukupolven kolme vapaamielistä Kestiä. Kokoonpano punoo äänimattoa aiempien lähes myyttisten esiintymisten hengessä. Jonne Kestin pitkäaikaiset soittokumppaniystävät Kalle Fält ja Seppo Laine sekä eturivin huippumuusikko Mikko Innanen maalaavat äänikankaalle jännittäviä saxologisia sointikuvioita.

Kaikki artistit osallistuvat tapahtumasarjaan Jouni Kestin muistoksi vapaaehtoistyönä. Yksi tapahtumasarjan ideoitsijoista ja suunnittelijoista on jazzpastori Markku Salo, joka oli Jouni Kestin hyvä ystävä.

Sarjan kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

Teija Loponen

Luomisen ilot -tapahtumat: Näyttely 14.10.–12.11., näyttelyn avajaistapahtuma 13.10. klo 19, konsertit torstaisin 20.10., 27.10. ja 10.11. klo 19.

Edellinen artikkeliLintuharrastajien esitys kentän väliaikaiskäytöstä: Luonto- ja aktiviteettikeidas
Seuraava artikkeliElämän nautintoja