Puistola-Seuran taidenäyttelyistä nautittu 40 vuotta

Sinikka Paulasuon esillä olevat grafiikkatyöt on toteutettu eri menetelmin. Kuva Teija Loponen

Puistolan kirkon liikuntasalissa vietettiin viikko sitten historiallista hetkeä, Puistola-Seuran järjestämä taidenäyttely avattiin neljännenkymmenennen kerran.

Puistolassa ja sen lähiympäristössä riittää innokkaita harrastajamaalareita ja puoliammattilaisia taiteilijoita. Tänäkin vuonna taidenäyttelyssä on esillä yli sata työtä ja tuossa luvussa eivät ole mukana esimerkiksi näytteillä olevat käsityöt.

Taidenäyttelyssä on mukana monella eri tekniikalla toteutettuja maalauksia ja piirroksia, keramiikkaa, veistoksia ja käsityötaidetta.

Yksi aktiivisista taiteensa näytteille asettajista on nykyään Tapaninvainion puolella asuva Helsingin Taideyhdistyksen ja Suomen Akvarellitaiteen Yhdistyksen jäsen Sinikka Paulasuo, joka on ollut näyttelyssä mukana pyöreät 30 kertaa.

-Taiteen tekeminen on vain niin ihanaa. Omakin mieli on iloinen, kun saa kaunista aikaan, ihmisten palaute töistä on ilahduttavaa, on mukava opetella ja oppia uusia tekniikoita. Lisäksi olen saanut taiteen kautta paljon hyviä ystäviä, Sinikka Paulasuo listaa hymyillen.

Taidetta Sinikka on harrastanut pitkään ja monipuolisesti. Hän on opiskellut Kalliolan ja Helsingin työväenopistossa vuodesta 1975 alkaen muun muassa maalausta, grafiikkaa ja keramiikkaa. Lisäksi hän on osallistunut Helsingin taiteilijaseuran kesäkursseille, taidekursseille Bretagnessa, Malagassa, Toscanassa ja Maltan yliopistolla sekä ottanut yksityisopetusta.

Paulasuo on Finnairin Taiteilijoiden puheenjohtaja ja osallistunut lentoyhtiöiden taidekerhojen yhteisnäyttelyihin useissa Euroopan kaupungeissa.

Juuri nyt grafiikka on Sinikka Paulasuolle mieleisin tekniikka ja Puistolan näyttelyssä on mukana neljä hänen grafiikkatyötään.

-Tuo hevosaihe Villit ja vapaat on tällä hetkellä lähinnä sydäntä. Hotellimme lattiapinnoissa Kuala Lumpurissa oli noita upeita luonnollisen kokoisia hevosen kuvia, valokuvasin niitä ja päätin tehdä niistä grafiikkaa. Siitä otan vedoksia myös eri värisävyissä. Tuo Syksyn kukka sen sijaan on monotypia ja uniikki teos, Paulasuo selventää.

Ulkomaanmatkalta on myös akryylivärein maalattu Tyttö Pompeijista saanut alkunsa, taideteos oli maalattu matkamuistokiveen, josta Sinikka Paulasuo otti mallia omaan teokseensa.

-Sellainen jatkuva aihe minulla on Olavinlinna. Se näkyy täällä Unilinnana, ja savonlinnalaisille sukulaisillemme olen Olavinlinnasta ja sen läheisyydestä tehnyt lukuisia maalauksia.

Kotona Sinikka Paulasuolla on yläkertaan johtavissa rappusissa vaihtuva taidenäyttely, töitä kun on kertynyt vuosikymmenten varrella sadoittain.

-Viime vuosina taiteen myynti on vähentynyt näyttelyissä. Olin juuri Hietaniemen paviljongissa  yhteisnäyttelyssä ja siellä meni kaupaksi vain yksi teokseni, Paulasuon Sinikka iloitsee.

Seuraavaksi hänen teoksiaan nähdään Kaapelitehtaalla ja helmikuussa Kampin Eurooppa-salissa Finnairin Taiteilijoiden näyttelyssä.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliKaksijakoinen viikko Kolmosessa
Seuraava artikkeliOletko turvassa?