Taide on jalkautunut Jakomäkeen

Taidetta Jakomäkeen jalkauttavat toimijat kokoontuvat säännöllisesti yhteisiin suunnittelupalavereihin. -On aivan ihanaa, että saamme pitää suunnittelukokouksemme täällä kirjastossa, teatterin yleisötyöntekijä Jenny Jumppanen kiittelee. KUVA TEIJA LOPONEN

Teatteria, näytelmien kirjoittamista, tanssitunteja, katusoittoa, kesäleirejä, Kyky-kisaajien sparrausta – taidetta tehdään monin tavoin eri ikäisten parissa Jakomäen alueella.

Jakomäen koululla juuri käynnistynyt Studio Jakis kiteyttää aika hyvin sen, mitä Jakomäessä tapahtuu taiteen jalkauttamisessa. Studio Jakiksessa musisoidaan, tutustutaan teatterityöhön, piirretään ja maalataan. Opastamassa ovat Pohjois-Helsingin Bändikoulun, Helsingin Kaupunginteatterin ja HAM Helsingin taidemuseon ohjaajat.

Omaa projektiaan, mutta samalla yhteistyötä muiden tahojen kanssa tekee Kulttuuriyhdistys Lila ry, jonka tanssija ja koreografi Pia Lindy vetää Jakomäen Taidekuurin avoimia tanssitunteja päiväkoti Kotilon tiloissa. Lilalla on myös Vuorensyrjän palvelutalossa tanssillisia liikuntatuokioita eri ikäisille.

Pia Lindyn lisäksi Lilassa toimii kuva- ja yhteisötaiteilija Tiina Hallakorpi, joka vetää leikkipuisto Jakomäen lapsille oman taideprojektin nyt syyskuussa. Työpajojen tuotoksista syntyy yhteinen teos Jakomäen kirjastoon. Myös Jakomäen ostoskeskuksessa on eri-ikäisten jakomäkeläisten yhteinen teos.

Tavoitteena on saavuttaa mahdollisimman paljon jakomäkeläisiä ja siinä ollaankin jo hyvässä vauhdissa.

-Esimerkiksi aikuisten teatteriryhmään Hilkat ja Hukat oli heti tulijoita kolmisenkymmentä. Samoin meiltä lähestulkoon vaadittiin näytelmänkirjoittamisryhmää, kertovat Janne Puustinen, Jenny Jumppanen ja Laura Ikonen Helsingin Kaupunginteatterista.

-Koululta toivottiin keväällä, että tulisimme sparraamaan Kyky-kilpailuun osallistuvia, lisää Nanne Raivio HAM Helsingin taidemuseosta.

-Bändikoulumme rehtori ryhtyi säestämään Retrotyttöjen –lauluryhmää, nämä kun halusivat haitarisäestystä, tietää musiikkipedagogi Iina Salin kertoa.

Eri taiteenalojen edustajat tekevät runsaasti yhteistyötä ja toimivat yhdessä erilaisissa kokoonpanoissa.  Nyt on meneillään toinen kausi taiteen jalkauttamisessa Jakomäkeen ja yhteistyö toimii jo monien alueen toimijoiden ja hallintokuntien kanssa.

Kesällä järjestettiin lapsille kesäleirejä nuorisotalon tiloissa. Lapsille oli tarjolla tanssia, musiikkia ja maalausta.  Myös seurakunnan Kasvu-ryhmässä osa ryhmän jäsenistä on ollut mukana diakonin kutsumana.

-Tekemisen lisäksi tavoitteemme on kartoittaa alueella asuvia taiteilijoita ja taiteen tekijöitä ja saada heitä ehkä jatkossa jotenkin mukaan, ryhmä toteaa.

-Meille on selvinnyt, että täällä on asunut esimerkiksi paljon muusikkoja, Kaupunginteatterin teatteri-ilmaisun ohjaaja Janne Puustinen valaisee.

Kaikkien tahojen yhteinen tavoite on tuoda taidetta alueelle, jossa sitä ei ennestään ole.

-HAM:lla on oma noin kolmivuotinen projekti, jolla taidetta viedään Jakomäkeen. Tarkoitus on käynnistää taiteilijan vetämä yhteisötaideprojekti ensi vuonna. Lisäksi Vuorensyrjän henkilökunta saa valita kymmenen teosta sijoitettavaksi palvelutalon seinille, kertoo HAM:n museolehtori Lotta Kjellberg.

Taidetta tuodaan nyt ilolla sinne, mistä taiteen luokse on työlästä lähteä. Kynnystä taideharrastuksiin osallistumiseen madalletaan kotikulmilla.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliValinnan vaikeutta
Seuraava artikkeliValtuustoaloite Malmin kuivasta vesialtaasta