Koulut alkavat

Kesätaukomme aikana ehti tapahtua paljon kaikenlaista, yksi ikävimmistä asioista oli Kotinummen leikkipuistorakennuksen tuhoutuminen tulipalossa. Palon sytyttäjät eivät varmasti osanneet kuvitella, miten valtavasti vaivaa ja ongelmia, kustannuksista ja pahasta mielestä puhumattakaan, leikkipuistorakennuksen tuhoutuminen aiheuttaa. Lapsilta ja lapsiperheiltä meni tuttu kokoontumispaikka ja tutut lelut, pieniltä koululaisilta läheinen iltapäivähoitopaikka. Samalla myös leikkipuiston työntekijöiden fyysinen työpaikka ja ehkä myös työnkuvat menivät uusiksi. Tehtyä ei valitettavasti saa tekemättömäksi, vaikka taatusti tekijätkin niin toivoisivat.

Kesä alkaa olla vähitellen takanapäin, siitä on merkkinä muun muassa koulujen käynnistyminen tällä viikolla. Pienet koululaiset jännittävät ehkä ensimmäisiä koulupäiviään, heidän vanhempansa taas seuraavat pelolla sitä, miten koulumatkat alkavat sujua, kun vanhemmat eivät töiden vuoksi pääse heitä saattamaan turvallisesti perille. Heti ensimmäisinä päivinä kouluteitä ovat turvaamassa niin poliisit kuin vapaaehtoisetkin, jotka pysäyttävät tarvittaessa liikenteen. Suojateiden käyttö on lapsille tuttua, sen sijaan se ei ole, että kaikki autot eivät pysähdykään sen eteen nähdessään jonkun pyrkivän kadun yli. Luvattoman moni myös ajelee keltaisilla valoilla risteyksen yli, mikä osaltaan kertoo turhan suuresta ajonopeudesta suojatien lähettyvillä. Aikuisten pitäisi noudattaa liikennesääntöjä, vaikka lapsilta ne saattavat joskus innostuksissaan unohtuakin.

Koulumaailmassa on tänä syksynä taas muutoksia.  Pihlajamäen koulussa on käynnissä peruskorjaustyö, Pukinmäen peruskoulu ja Soinisen koulu yhdistyivät Pukinmäenkaaren peruskouluksi, Töyrynummen ala-aste ja Suutarilan yläasteen koulu yhdistyivät Suutarinkylän peruskouluksi ja Kotinummen ala-asteen koulu ja Ylä-Malmin peruskoulu yhdistyivät Malmin peruskouluksi. Kaikkiaan Helsingissä aloittaa huomenna koulutiensä peräti 6100 ekaluokkalaista. Näin koulujen käynnistymisen alla myös paikallislehtemme jatkaa ilmestymistään joka keskiviikko. Lomatauko on ohi ja työnteko jo täydessä vauhdissa. Lukuisaa syksyn alkua.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliAutomobiilit lentoasemalla
Seuraava artikkeliLeikkipuisto paloi korjauskelvottomaksi