Pihlajamäki täyttyy nuorista ja naurusta

Iris Kauppinen ja Jeli Videnoja-Tamang kertovat, että puistossa voi tehdä todella monenlaisia asioita. KUVA SIIRI RINTAMÄKI

Pihlajamäen nuorisopuistossa järjestetään tänä kesänä enemmän toimintaa kuin koskaan.

Parkouraaja hyppelee ketterästi esteiden yli ja skeittarit kiitävät rampilta toiselle koko puistossa raikaavan musiikin tahdissa. Keinuissa kiikkuu kaiken ikäisiä vauvasta vaariin ja kahvilasta kuuluu iloinen puheensorina.

Pihlajamäen nuorisopuisto on täynnä vauhtia, naurua ja hauskanpitoa.

-Toimintaa on aivan laidasta laitaan, kertovat nuorisotyöntekijät Iris Kauppinen sekä Jeli Videnoja-Tamang.

-On futista, katutaidetta, musafestaria, kirpputoria ja lainattavia ulkopelejä. Tänä vuonna toimintaa on enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Helsingin kaupunki järjestää ympäri kaupunkia erilaisia tapahtumia, leirejä ja kursseja nuorille esimerkiksi puistoissa ja nuorisotaloilla. Nuorisoaisainkeskus on tukenut tänä vuonna helsinkiläisten järjestöjen loma-aikojen leirejä 627 000 eurolla ja erilaisia leirejä järjestetäänkin 415. Myös Pihlajamäen toiminta on kaupungin järjestämää.

Pihlajamäen nuorisopuistossa on järjestetty kesätoimintaa vuodesta 2009. Tänä vuonna toiminta jatkuu mahdollisesti myös syksyllä.

Maanantaisin ja keskiviikkoisin pelataan jalkapalloa, tiistaisin ja torstaisin pääsee kokeilemaan parkouria, maanantaina ja perjantaina tehdään katutaidetta ja torstaina askarrellaan. Joka päivä on myös mahdollista pelata konsolipelejä ja pingistä, lueskella ja pelailla lautapelejä sisätiloissa. Ohjelman löytää Pihlajamäen nuorisopuiston Facebookista, Instagramista tai Snapchatista.

Puisto on mukava oleskelupaikka, sieltä löytyy kaikki tarvittava, kuten toimivat sisätilat, hyvin huokea kahvila, skeittipuisto, liikuntapuisto sekä tärkein, kaverit.

Samaa mieltä on myös Hannes Himmonen:

-Parasta kesässä on olla täällä skuuttaamassa.

Aino Heikka

Edellinen artikkeliKansallistaiteilijan jalanjäljissä Malmilla: Malmin Madonna
Seuraava artikkeliLomatauon paikka