
Viulisti Sirkka Kuula on kanttorivanhempien tyttärenä tottunut pienestä pitäen siihen, että kaikki juhlat juhlitaan soittaen. Näin tapahtuu myös, kun hän täyttää 60 vuotta.
Viikon päästä Kuula asettaa viulunsa omaa olkapäätään vasten ja Malmin kirkossa soi Kuulan oman merkkipäivän kunniaksi yksi Johan Sebastian Bachin kuudesta sooloviuluteoksesta, 25 minuutin mittainen sooloviulupartita h-molli.
– Tässä Iässä, jos missä täytyy täyttää haaveensa. Olen haaveillut Bachin h-molli-partitan soittamisesta kauan, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun esitän sen julkisesti, paljastaa Sirkka Kuula.
Vanhemmiltaan rakkauden Bachin musiikkia kohtaan perinyt Kuula on pohtinut paljon, mikä juuri tässä Bachin teoksessa puhuttelee.
– Ajattelen nyt, että siinä kuuluu niin monella tasolla elämän vääjäämättömyys.
Malmin lisäksi Sirkka Kuulalla on juhlakonsertti Espoossa ja Lohjalla.
Malmin kirkko on Puistolassa elämänsä ensimmäiset 26 vuotta asuneelle Kuulalle hyvin tuttu. Hän on toiminut alueella erilaisissa tilapäisissä musiikkitehtävissä 1960-luvulta alkaen ja konsertoinut Malmin seurakunnan kirkollisissa tiloissa lukuisia kertoja.
– Isäni oli kanttorina Puistolan kirkossa 29 vuotta. Tulin hänen mukanaan seurakuntatoimintaan pienenä lapsikuoron kautta, Kuula muistelee.
Seurakuntalaisille hän on tuttu myös monista joulukonserteista. Noin kolmekymmentä vuotta hän konsertoi omien vanhempiensa kansa, ja viimeiset kymmenkunta vuotta oman perheensä kanssa sekä Pihlajamäen että Malmin kirkoissa, viimeksi viime jouluna.
Kuulan kolmesta lapsesta kaikki harrastavat musiikkia. Vikke, 28, soittaa kontrabassoa, Pipsa 24, selloa ja Perttu, 19, viulua.
Puistolasta elämä on kuljettanut Sirkka Kuulan Vantaalle ja kolme vuotta sitten Espooseen, jossa hän asuu nyt nuorimman poikansa kanssa ja opettaa viulunsoittoa Espoon musiikkiopistossa. Kesäisin hän opettaa Savonlinnan valtakunnallisella musiikkileirillä ja Järvenpään Kotimusiikkiviikolla.
Sirkka Kuulan kädenjälkeä on myös Toivo Kuula –laulukilpailut.
– Toivo Kuula oli vaarini veli, siis isosetäni. Järjestimme ensimmäiset laulukilpailut yhdessä Vantaan kaupungin kanssa vuonna 1987.
Sirkka Kuula on levyttänyt kaikki isosetänsä viuluteokset. Nyt hän toimittaa nuottijulkaisuja.
– Tällä hetkellä toimitan alttoviulunuotteja, kertoo musiikintäyteistä elämää aina elänyt Sirkka Kuula.
Pirjo Pihlajamaa
Viulisti Sirkka Kuulan 60-vuotiskonsertti Malmin kirkossa ke 15.6. klo 18, kesto n. 50 min. Konsertissa esiintyvät myös kanttorit Merja Wirkkala (laulu) ja Outi Aro-Heinilä (säestys).