Nuorisotalon tuleva toiminta on levällään

Tämän kevään viimeisessä perhekahvilassa MLL Pukinmäki-Savela järjesti muskarin, jossa opettajana toimi Tuula Tenni. KUVA PUKINMÄEN MLL

Pukinmäen nuorisotalolla pidettiin talon tulevaisuutta koskeva tilaisuus viime keskiviikkona. Kaikki eivät poistuneet tilaisuudesta tyytyväisinä.

Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus järjesti tiedotustilaisuuden, jonne kutsuttiin alueen asukaita ja toimijoita. Yksi pukinmäkeläisäiti kertoo pettymyksestä, jonka vallassa hän poistui illasta.

– Sieltä ei saatu mitään vastauksia. Kun MLL kysyi, saavatko he talosta vuoroja, todettiin asian olevan johtajan pöydällä. Ottaa päähän, että vaikka homma on toiminut hyvin, niin nyt NMKY joutuu lähtemän, äiti ruotii.

Helsingin NMKY on ylläpitänyt taloa ja tuottanut nuorisotyön palveluja Pukinmäen alueella pian neljätoista vuotta. Kaupunki sanoo namikalaisille kiitos ja näkemiin kesäkuun lopussa.

Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus ei aio kilpailuttaa talon toimintaa, vaan alkaa vastata siitä itse heinäkuun alusta lukien.

Kun asukkaat kysyivät miksi, vastatiin heille, että poliitikot ovat näin päättäneet ja perusteltiin asiaa hankintalailla.

Nuorisoasiankeskuksella ei kuitenkaan ole vielä mitenkään selvät sävelet siitä, milloin talo on auki saati montako työntekijää siellä työskentelee. Talo avattaneen syyskuussa. Työntekijämääräksi on kaavailtu kahta, mutta se saattaa olla liian vähän, kun Namikakin on tarvinnut hommaan kolme.

Epäselvä tilanne hankaloittaa talon päiväkäyttäjiä. Heistä suurimpiin kuuluu paikallisjärjestö MLL Pukinmäki-Savela, joka on järjestänyt talossa kotona oleville perheenjäsenille suunnattua touhutorstai-nimistä perhekahvilaa.

Lisäksi MLL järjestää talolla sunnuntaiaamuisin perheliikuntaa ja seikkailujumppaa ja kerran pari vuodessa lastenvaate- ja –tarvikekirpputorin. Namikan työntekijä on usein auttamassa heitä.

– Se, että emme vielä tiedä syksyn tilakuvioita, vaikuttaa erityisesti liikuntakerhojen osalta. Emme voi rekrytoida ohjaajia emmekä mainostaa kerhoa, koska tiloista ei ole varmuutta. Jos pääsemme aloittamaan mainonnan vasta elokuun puolella, voi se olla liian myöhäistä, miettii Aino Eskola MLL Pukinmäki-Savelasta.

Hänen mielestään nuorisoasiainkeskuksen järjestämä tilaisuus oli kuitenkin hyvä ja ilmapiiri keskusteleva.

– Tämä tilaisuus olisi tosin voinut olla aika paljon aikaisemminkin, sanoo Eskola.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliPukinmäen teatterikoulun Macbeth edusti Helsinkiä
Seuraava artikkeliVuotava Töyrynummen ala-aste korjataan