Joulukiireet ovat kaikille tuttu juttu, mutta kevätkiireet ovat vähintään yhtä haastavia. Toukokuu pullistelee aina erilaisia tapahtumia, koska silloin kelit voivat olla jo varsin suotuisat, mutta ihmiset eivät vielä ole lomilla. Niinpä jokaiselle viikonlopuille osuu lukuisia samanaikaisia tapahtumia, joista asukkaat sitten joutuvat arpomaan mikä niistä kiinnostaisi eniten. Näin on tulevanakin viikonloppuna, jolloin vietetään monissa paikoin Ravintolapäivää, on Malmin päivät, volkkariletkaa lentokentälle ja kirjastojen pyöräretki. Nämä tapahtumat saavat lisäksi kilpailla monenlaisten pihatöiden sekä jo käynnistyneen mökkikauden kanssa. Ruohot kaipaavat jo leikkaamista ja uusia taimia on ilo päästä istuttamaan niin pihalle kuin parvekeruukkuihin.
Kiireitä on myös tulevien ylioppilaiden vanhemmilla. Joidenkin kohdalla vielä arvuutellaan, onko juhlien sankari saamassa lakin, toisilla järjestelyt ovat jo pitkällä. Tulevaa ylioppilasta tai muusta opinahjosta valmistuvaa voidaan juhlia ihan vain perheen kesken, tai kutsua myös sukulaiset ja ystävät paikalle.
Juhlista saattaa selvitä ihan pikkubudjetilla, jos sopiva asu on olemassa ja itse leivotaan tarjottavat. Monessa perheessä kuitenkin halutaan tilata valokuvaus, hankkia uudet asut, käyttää ehkä pitopalvelua ja laittaa myös piha tai parveke viimeisen päälle juhlakuntoon. Silloin ei enää puhutakaan pikkurahoista, vaan ollaan kenties säästetty jo pidempään juhlajärjestelyjen vuoksi. Juhlissa apuna kannattaa käyttää paikallisia palveluita, ihan jo matkakulujenkin vuoksi.
Näin toukokuussa syksyllä koulunsa aloittavat pääsevät tutustumaan tuleviin opinahjoihinsa. Monelle lapselle se saattaa olla ensimmäinen vierailu koulussa, koska nykyään ilmoittautuminenkin tehdään usein sähköisesti. Kun koulussa pääsee käväisemään jo kevätkaudella, tuntuu se tutummalta ja turvallisemmalta sitten syksyllä. Ja lapsista todella kivaa, jos pääsevät jo tutustumaan tulevaan opettajaansa. Kiirettä pitää myös päiväkodeissa, joissa käynnistyy kevätjuhlien aika. Ne kun halutaan viettää ennen lomakauden alkua, jotta kaikki pääsisivät mukaan. Vain kaksi viikkoa ja on jo kesäkuu!
Päätoimittaja Teija Loponen