MPS sai oppia, ei sarjapisteitä

MPS:n vahva piikkihyökkääjä Robin Julin, 7, ei ole vielä saanut maalihanoja auki hyvistä yrityksistään huolimatta.

Sarjanousija Malmin Palloseura sai aloittaa tunnustelun uuteen sarjatasoon kahdella kotiottelulla. Oppia tuli, hiottavaa riittää. Lappeenrantalainen PePo vei Tapulin tekonurmelta voittopisteet ja saman tempun teki sunnuntaina Mikkelin Palloilijat Tapanilan tekoalustalla.

Keskiviikkona MPS oli jähmeessä aloittaessaan urakkaansa uudella sarjatasolla. Ensi jaksoa hallitsi PePo, joka siirtyi nopeasti puskumaaleilla 2-0 johtoon. Tosin kotijoukkueen Daniel Hiilosvuolla ja Robin Julinillakin oli maukkaat paikat täräyttää maalit. Mutta ei tällä kertaa. Mikko Vesterinen sai kunnian tehdä kavennusmaalin. Hän jatkoi pallon päällään vapaapotkusta tyylikkäästi karjalaisjoukkueen nuottaan. Tämä 1-2 jäi taukotulokseksi.

Toisella jaksolla MPS sai trimmattua otteitaan. Mutta tuloksetta. Vierailla meni hyvin, he saivat kaksi onnekastakin maalia. Toinen tuli rangaistuspotkusta ja toinen maali kimposi MPS-puolustajan jalasta. Näin pistepotti matkasi Pelipoikien mukana Lappeenrantaan. 1-4 lukemat olivat hiukan liian rumat tapahtumiin nähden.

Sunnuntaina MPS sai vastaansa Ykkösestä viime kaudella pudonneen Mikkelin Palloilijat. Vastassa oli yksi sarjan kärkijoukkueista. MPS aloitti reippaammin ja paremmin kuin neljä päivää aiemmin PePo:a vastaan. Savolaiset etenivät kuitenkin suoraviivaisesti kohti MPS-maalia. Jo 12. minuutilla sinipaitojen Mikko Mutka päätti pystyjuoksun 0-1 maaliin. Parin minuutin kuluttua sama mies täräytti muitta mutkitta lukemiksi 0-2.

Toiselle jaksolla juoksi pukukopissa kehittynyt MPS. Keltapaidat ottivat pelin hallinnan itselleen. Tulosta tuli 56. minuutilla, jolloin Mark Soutar jatkoi päällään Olavi Kolin hirmuisesta sivurajaheitosta pelivälineen maaliin. Tästä alkoi jahti. Kotijoukkue haki vimmatusti tasoitusmaalia, onnistumatta. Toive suli 90 minuutilla, kun MP:n Antti Voutilainen pääsi pahasti paitsiolta haiskahtaneesta tilanteesta juoksemaan pallon kanssa ohi MPS-veskari Toni Korkiakosken ja sinetöimään päätösluvuiksi 1-3.

Kahdesta tappiosta huolimatta malmilaiset ovat osoittaneet koko ajan parantamisen merkkejä. Seuraava testi on ensi lauantaina 14.5. kello 16.00 Lahden Mukkulan tekonurmella, jossa hyvää vastusta odottaa FC Lahti Akatemia.

Heimo Laaksonen

Edellinen artikkeliPikkupuistosta kaadetaan puistokäytävän takia puut
Seuraava artikkeliSinikka Putkosesta vuoden nuorisoseuralainen