Johanna Iivanainen big bandin solistina

Yksi Suomen lahjakkaimmista laulajista, Johanna Iivanainen saapuu Malmille ensi viikolla The Great Helsinki Swing Big Bandin solistiksi Betty Rochén kunniaksi järjestettyyn konserttiin.

TGHSBB:n tuleva konsertti nostaa esille Betty Rochén. Amerikkalainen blueslaulaja Mary Elizabeth ”Betty” Roché  tuli tunnetuksi erityisesti lainakappaleella Take the ”A” Train (Duke Ellington).

Roché levytti muun muassa Savoy Sultansien, Hot Lips Pagen, Duke Ellingtonin ja Clark Terryn kanssa. Savoy Sultansin laulusolisti hän oli 1941–1942 ja Duke Ellingtonin yhtyeessä hän lauloi 40- ja 50-luvulla.

Betty Rochén saappaisiin astuu Johanna Iivanainen, joka on palkittu Louis Armstrong -palkinnolla 2002. Seuraavana vuonna Sony Electronics Finland ja Suomen Jazzliitto myönsivät hänelle historian ensimmäisen Sony Jazzpalkinnon.

Orkesteria johtaa Erno Tiittanen. Monipuolinen mies on sekä trumpetisti, että säveltäjä ja sovittaja. Erno Tiittanen on koostanut ja nuotintanut kappaleet levyiltä The Great HSBB:lle ja Johanna Iivanaisen laulettaviksi.
Tiittanen on työskennellyt, säveltänyt ja sovittanut musiikkia useimmille suomalaisille big bandeille ja viihdeorkestereille. Tämän hetken suurin työllistäjä hänellä on Riku Niemi Orchestra.

Tiittanen tunnetaan myös taiteilijanimellä Ernio Arricone ja hän kapellimestaroi muun muassa orkestereissa Nat Newborn Big Time, Arricone Big Band, Lahti Big Band ja Grani Big Band.

The Great Helsinki Swing Big Band: The Great Betty Roché Special

ke 18.5. klo 19.00, liput 20 e, kesto 75 min, ei väliaikaa.
Teija Loponen

Edellinen artikkeliLiikunnan riemua
Seuraava artikkeliViikinmäen jätevedenpuhdistamon katoille 886 aurinkopaneelia