Toistasataa Erän voimistelijaa kisoissa ympäri Suomea!

Alexa Minoreiden riemua Bulgariassa KUVA Päivi Koivumaanaho

Kultaa naisten harrastesarjasta ja 12-14-vuotiaiden SM-sarjassa.

Pari viikkoa sitten Bulgariassa kisattiin kansainvälinen Academic Cup, jonne Suomea edustamaan oli valittu Alexa Minorit (8-10-v) ja Elite Pre Jr (12-14-v). Molemmat joukkueet hoitivat arvokkaan edustustehtävänsä tyylillä. Alexa Minorit sijoittui omassa sarjassaan viidenneksi ja Elite Pre Jr parhaana suomalaisjoukkueena omassaan neljänneksi, jäätyään pronssisijasta vain niukasti.

Samaan aikaan Sofiassa käytiin myös Challenge Cupin kolmas osakilpailu. Elite paransi suoritustaan kauden aikaisemmasta ja sijoittui alkukilpailuissa viidenneksi. Finaalipaikka jäi joukkueelta kuitenkin haaveeksi maakiintiön takia.

Viime viikonloppuna kisattiin useissa kilpailuissa ympäri Suomea ja Tapanilan Erä oli edustettuna lähes kaikilla joukkueillaan.

Lauantaina VVS Cupissa mukana olivat Evie ja Aurum, joka voimisteli naisten harrastesarjan voittoon. Samaan aikaan kilpailtiin Hyvinkää Cupin avauspäivän kilpailut ja vuorossa olivat kilpasarjojen lisäksi 12-14-vuotiaiden SM-sarja. Elite Pre Jr jatkoi kotimaankisojen voittoputkeaan ottamalla jo kolmannen kerran kevään aikana voiton, tällä kertaa pistein 17.95. Saman sarjan Axoria jatkoi nousujohteista kauttaan ja joukkueen ennätyspisteet ovat nyt 15.35. Myös Anastasia01:n mitaliputki sai jatkoa 14-16-vuotiaiden kilpasarjassa. Tiukassa kisassa erot olivat pieniä ja Anastasia01 sijoittui kolmanneksi vain 0.2 pistettä voiton vieneen Kinesiksen perässä. Saman sarjan Anastasian pistemäärä oli 14.40. 12-14-vuotiaiden kilpasarjassa Amilan kategoria oli 6.

Hyvinkää Cup jatkui sunnuntaina 8-10- ja 10-12-vuotiaiden sarjoilla. Nuoremmissa Alexa Minorit voimistelivat hienosti kategoriaan 2 ja Axoria Minorit kategoriaan 3.

Osanottajamäärältään suurin 60:llä joukkueella oli 10-12-vuotiaiden sarja, jonka voitti Erän Elite Alexa huippupistein 18.22. Saman sarjan Axoria04 teki kauden parhaan tuloksensa ja sai 15.72 pistettä. Axoria05:n kategoria oli 4, Amila04:n ja Amila05:n molempien 9. Sunnuntaina käytiin myös valtakunnallinen Show-tapahtuma Valkeakoskella ja mukana liikunnan riemussa oli naisten ryhmä Evat.

Viikonlopun aikana kisamatoilla ympäri Suomen nähtiinkin reilusti yli sata Erän voimistelijaa. Kaikki joukkueet edustivat taas kerran hienosti omaa seuraansa muita kannustaen ja hienosta lajista nauttien. Kisapäivä oli pitkä mutta antoisa kaikenikäisille voimistelijoille.

Seuraavan kerran kaikki joukkueet ovat matolla Erän perinteisessä kevätnäytöksessä torstaina 5.5 Tikkurilan lukiossa. Näytökset ovat kello 11 ja 13.3, lisätietoa löytyy voimistelujaoston nettisivuilta tapanilanera.sporttisaitti.com.

Lauri Järvinen

Edellinen artikkeliMegafestarit nuorten makuun
Seuraava artikkeliKevät on koittanut