
Jasmin, Minna ja Ida ovat innoissaan tulevista Malmin Megafestareista. Festareilla on mielettömästi monenlaista ohjelmaa ja tekemistä ja mikä parasta, nuoret ovat itse olleet päättämässä ohjelmasta ja esiintyjistä.
Operaatio Pulssin toimijat kiersivät viime syksynä kouluilla kyselemässä nuoria mukaan kurssien ja tapahtumien suunnitteluun. Megafestareita innostui valmistelemaan kuusi nuorta.
-Me jakauduttiin ryhmiin sen mukaan, mikä osa-alue tapahtumajärjestämisessä innostaa. Poikia on muun muassa turvallisuudessa, tekniikassa ja videoinnissa, minä otan valokuvia ja huolehdin näyttelyiden pystyttämisestä, Minna haluaa hoitaa backstagea ja Ida vastaa infosta, luettelee Jasmin.
Pukinmäen peruskoulua käyvällä Jasminilla ja Helsingin Kristillistä peruskoulua koulua käyvällä Minnalla on jo aikaisempaa kokemusta Pulssin tapahtumatuotannossa mukanaolosta, joten tekeminen ja työmäärä on tuttua.
-Tosi siistiä, on mahtavaa järjestää kivaa ohjelmaa muille ja tietysti itsellekin. Me on saatu kaikki mitä on haluttukin, vaikka alkuun tuntui, ettei me uskalleta ehdottaa mitään, Jasmin ja Ida paljastavat.
Tyttöjen mielestä Megafestareilta löytyy taatusti kaikille jotain ja aivan huippua ovat kultarajan äänitteillään ylittänyt Lucas, Rhymes and Flows-räppitapahtumista tutut Ratakakarat ja Tom Mikael sekä muun muassa tubettajat Koiraluu ja Mansikkka.
-Pelkästään tanssijoita tulee eri nuorisotaloilta noin 70-80, lisäksi on monta nuorten omaa bändiä esiintymässä, hehkuttaa Minna.
-Ja yhteistyökumppaneina ovat muun muassa Pohjois-Helsingin Bändikoulu pitämässä DJ-pajaa, Sirkus Magenta sirkustyöpajallaan, kirjastossa askarrellaan avaimenperiä ja pinssejä, Jakomäen nuta ohjaa U ARE LOVED –käsikorujen tekoa, Tapanilan Erä liikuttaa ja Fallkullan kotieläintila esittelee toimintaansa. Työpajat pyörivät lähes koko tapahtuman ajan. Ja myös Walkers-bussi parkkeeraa Malmitalon taakse puistoon, listaa Ida tekemisen ja kokemisen vaihtoehtoja.
Megafestarit ovat nimensä mukaisesti iso tapahtuma, joka valtaa niin Malmitalon aulan, salit kuin Ala-Malmin puistonkin.
-Sää on meidän pahin uhkamme, toteaa Operaatio Pulssin kulttuurituottaja-koordinaattori Ilona Anttila.
-Tosin Pouta on luvannut poutaa, vakuuttaa Koillispulssin Iitu Ahonen ja lisää, että tarvittaessa ulos suunniteltuja toimintoja siirretään sisätiloihin.
Pulssin työntekijät hehkuttavat nuorten innostusta ja omistautumista tapahtuman ideointiin ja järjestämiseen.
-Nuoret ovat saaneet vaikuttaa kaikkeen ja olla mukana päättämässä myös julisteiden ulkoasua kuvien käyttöä ja tekstityyppejä myöten. Vastuuta on otettu upeasti ja yhteistyö kaikkien tahojen kanssa on toiminut hienosti, Ilona Anttila kiittelee.
Megafestareilla näkyvätkin tavalla tai toisella useimmat Pulssin toiminnassa järjestetyt kurssit, joko näyttelyissä vaikkapa valokuvina tai toimintana, kuten tanssiesitykset. Myös Harry Potter –leffa nähdään Megafestareilla Pulssin Potter-kerhon toivomana Liekehtivä pikari.
Teija Loponen
Malmin Megafestarit ke 4.5. kello 16-21 Ala-Malmin puistossa ja Malmitalossa. Katso tarkempi ohjelma koillispulssi.munstadi.fi. Tapahtuma on päihteetön ja maksuton. Järj. Operaatio Pulssi, jota rahoittaa Helsingin Lähiöprojekti ja Helsingin kulttuurikeskus Malmitalo.