
Totutusti kesälomille säntäävien ilmeet ovat iloiset. Tällaista loistetta ei nähty sunnuntaina eräläispelaajien kasvoilla, kun puolivälierävastustaja Espoon Oilers passitti piinaavan rangaistuslaukauskilpailun jälkeen eräläiset lomalaitumille.
Takana on vaiherikas viikko. Keskiviikkona 16.3. Mosahalli pullisteli väestä kuin pakolaisten vastaanottokeskus. Yli 500 silmäparia sai seurata miten Espoon OiIers ylsi puolivälieräsarjan kolmanteen voittoon Erän synnyinkodissa maalein 5-7. Hieman yllättäen kotiyleisö joutui seuraamaan outoa kuskia. Oilers ei tinkinyt voittoisan avauseränsä johtoasemastaan koko ottelun aikana. Erän näkyvin oli hopealla palkittu Tommi Rosendahl, joka teki kaksi maalia.
Heti seuraavana päivänä, torstaina Tapiolan urheiluhallissa nähtiin sisuuntunut Erä. Tiukkojen, jännien ja jopa draamallisten vaiheiden jälkeen eräläiset pakkasivat pelikassinsa iloisin mielin. Joukkueiden viides kohtaaminen päättyi näet Erän jatkoaikavoittoon 3-4. Mosalaisten sankari oli ajassa 64.01 voittomaalin rykäissyt Miika Iskanius. Tilanne oli kutkuttava, Oilers johti taistoa 3-2 voitoin.
Sunnuntaina Vantaan Energia Areenalla oli rutosti tarjolla energiaa Erän jahdatessa voittoa ja 3-3 tasoitusta espoolaisista. Mutta, mutta, kuskin pukilla tuppasivat kurvailemaan kultahammasrannikon miehet. Avauserässä OiIers hinautui jo ajassa 12.11 kaksi-nolla -johtoon, jonka Erä kiri kiinni ennen taukoa Jussi Kosolan ja Tuure Ailion näyttävillä maaleilla. Sama ralli jatkui toisessakin erässä. Öljymiehet livahtivat 2-3 johtoon, jonka sairastuvalta kehiin tuotu Perttu Puska kuittasi sivaltaen minuutin kuluttua riemukkaan 3-3 tasoituksen. Peliajassa 35.17 onnistui Oilers törkkimään ruuhkasta 3-4 johdon. Toisen erän päätösminuutilla Ailion upea veto toi 4-4 tasoituksen, joka jäi myös varsinaisen peliajan tulokseksi, sillä päätöserä tahkottiin ilman täysosumia.
Tasaluvuissa oli edessä 10 minuutin jatkoaika. Tässä sodassa eräläisille olisi ollut tarjolla kuskin ja voittajan koppalakki. Erä oli vieraitaan parempi lisäajalla. Mutta se maali jäi syntymättä, Näin voittajaa käytiin ratkaisemaan ”arpajaishenkisesti” rangaistuslaukauskisassa viiden ampujan voimin. Kotijoukkueen rohkaisevasta alusta huolimatta ratkaisijaksi nousi OiIersin Markus Olkkonen, joka täräytti 4-5 voiton tuoneen maalin.
Oilers juhli 4-2 sarjavoiton tuomaa etenemistä välieriin. Eräläisten päät painuivat ilmeet totisina. Oli aika kiittää faneja kaudesta, siirtyä lomalaiseksi ja aloittaa valmistautumiset seuraavaan kauteen.
Heimo Laaksonen