Pääsiäinen lähestyy

Mämmiä ja suklaamunia on kaupoista löytynyt jo useiden viikkojen ajan.  Edessä on Palmusunnuntai, jolloin ovien taakse saattaa ilmestyä pääsiäisnoidiksi pukeutuneita lapsia virpomaan ja toivomaan siitä palkaksi pääsiäismunia. Samana sunnuntaina vietetään kevätpäiväntasausta, jolloin aurinko siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle. Näihin aikoihin myös yö ja päivä ovat kaikkialla maapallolla suunnilleen yhtä pitkät, 12 tuntia. Sen jälkeen päivät alkavatkin pidetä ja kevät edetä.

Kevät on vilkasta tapahtuma-aikaa. Parhaillaan yhdistykset ja seurat pitävät vuosikokouksiaan ja suunnittelevat tulevaa ohjelmaa. Lumien sulettua käynnistyvät eri kaupunginosien teemapäivät. Mosassa herätään huhtikuussa, tosin jo nyt siellä oltiin ahkerasti mukana saunapäivässä. Saunoja tarjottiin yleiseen käyttöön niin rivitaloissa kuin omakotitaloissa, telttasaunastakin pääsi halutessaan nauttimaan. Saunapäivä kuten ravintolapäiväkin kertovat osaltaan siitä, että ihmisillä on tarve olla ja kokea asioita yhdessä.

Malmin lentokentän tilanne puhututtaa ihmisiä aina vain. Aihe nousee esille monenlaisissa tilaisuuksissa. Yrittäjien ja alueen valtuutettujen yhteisessä aamutilaisuudessa aiheena oli Helsingin pyrkimys olla Suomen yrittäjäystävällisin kaupunki. Aamupäivässä käytiin läpi millaisin toimin kaupunki on pyrkinyt yrittäjien asiaa ajamaan ja heidän toimintaansa helpottamaan. Samaten yrittäjät kertoivat, missä asioissa olisi vielä parantamisen varaa. Yhtenä näkökulmana tuotiin sielläkin esiin Malmin lentoasema, jonka asuinkäyttöön muuttamisessa ei yrittäjien mielipiteillä ole ollut minkäänlaista vaikutusta.

Tällä viikolla Suutarilassa aiheena ovat ikäihmiset. Varsin heikkokuntoisetkin vanhukset asuvat kotona hyvin vähäisin tukipalveluin. Moni kaipaa takaisin vanhaa kodinhoitajamallia, jossa palveluihin kuului myös kevyt siivous ja ruoan laitto. Aikaakin oli käyntiä kohden enemmän kuin 15 minuuttia, joten vanhuksen kanssa ehdittiin jutella muustakin kuin käydä läpi vain sen hetkinen vointi. Moni seniorin omainen kokee, että nyt ehditään vain kysyä onko lääkkeet otettu ja mahdollisesti vaihtaa vanhuksen vaippa sekä lämmittää valmisruoka mikrossa. Se ei tee vanhuksen, eikä omaisten oloa turvalliseksi.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliNäyttelijöille paikkoja auki
Seuraava artikkeliJakomäen kirjastoon pääsee omatoimisesti iltamyöhällä