Näyttelijöille paikkoja auki

Hilkat ja Hukat esitti katkelmia näytelmästä ”Häivy täältä, rakastan sinua”. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Jakomäessä perustetaan parhaillaan uutta teatteriryhmää aikuisille, jota vetävät Helsingin kaupunginteatterin teatteri-ilmaisun ohjaajat Jenny Jumppanen sekä Janne Puustinen.

– Jos sisälläsi polttelee teatterikipinä, niin rohkeasti mukaan. Edessä on kolme vuotta pitkä projekti, Jenny Jumppanen kutsuu asukkaita.
Vaikka näyttelijöitä haetaan etupäässä Suurmetsä-Jakomäen ja Alppikylän alueelta, ei muualta tuleville ole tarkoitus sanoa ei.
– Maaliskuussa kokoonnumme neljä kertaa, huhtikuu on vielä suunnitteilla. Ei haittaa, jos ei jaksa olla koko kolmea vuotta, Jumppanen jatkaa.

Tulevaisuudessa siintää isompi teatterikokonaisuus. Jumppanen ja Puustinen eivät osaa vastata, mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa tai millainen esitys, asia selviää projektin edetessä.
Esiintyminen Malmitalon estradilla tai kenties kaupunginteatterissa?
– Toivottavasti, Jumppanen huudahtaa silmät loistaen.
Projekti on yhtä tärkeä kuin lopullinen päämäärä.

Jumppanen ja Puustinen asuvat molemmat Koskelassa. Savonlinnasta ja Siilinjärveltä kotoisin oleva ohjaajakaksikko tulee olemaan Jakomäessä tiiviisti siksi, koska Jakomäki on yksi pääkonteista, jonka kulttuuripuoleen Helsingin kaupunki on päättänyt satsata. Taustalla on huomio, että kulttuurin määrärahat pyörivät muita alueita enemmän keskustassa.
Siksi kulttuuri- ja kirjastolautakunta on päättänyt jakaa rahaa kulttuuri- ja taidehankkeille keskusta-alueen ulkopuolella. Rahaa on jaettu noin 376 000 euroa. Reilu kymmenesosa on annettu Pääroolissa Jakomäki –hankkeelle.

Päiväkodeissa on alkanut jo oma projekti. Nyt etsitään täysi-ikäisiä näyttelijäharrastajia. Luvassa on yhteistyötä Pohjois-Helsingin musiikkiopiston kanssa.
– Aion ilman muuta mennä mukaan. Tämä on niin voimaannuttavaa, ilmoittaa Jakomäessä asuva Mari Mäki.
Hän on saanut tuntumaa näyttelemiseen jo toisessa Jakomäen hankkeessa, joka päättyi viime sunnuntaina.

Sosiologi Eeva Luhtakallio, yhteisötaiteilija Mari Kahri ja vapaa toimittaja Maria Mustranta ovat vetäneet saamansa apurahan turvin poliittisen osallistumisen työpajaa perhepaikka Punahilkassa kokoontuville yksinhuoltajaäideille viime elokuusta lähtien.

Työpaja päättyi draamaesitykseen Jakomäen nuorisotalolla sunnuntaina, jolloin kaupunginteatterin ohjaajat ottivat tilaisuudesta vaarin ja värväsivät uusia näyttelijöitä myös yleisön puolelta.
Nyt loppuneeseen poliittisen osallistumisen työpajoihin on osallistunut kymmenkunta yksinhuoltajaa. Osallistujista muutama oli mukana myös nuorisotalolla esitetyssä mininäytelmässä, joka oli kiteytys asioista, joita ryhmässä on tehty.

Ryhmässä on esimerkiksi osallistuttu mielenosoitukseen, kudottu sukkia turvapaikanhakijoille, käyty katsomassa Eduskunta-näytelmä ja saatu sen ohjaaja Susanna Kuparinen vieraaksi Punahilkkaan.

Ryhmälle kävi sikäli onnekkaasti, että yksi sen vetäjistä tiesi kaupunginteatterin hankkeesta, ja onnistui saamaan ammattiteatterin vetäjät tammikuun alussa auttamaan punahilkkalaisia.
Syntyi Hilkat & Hukat –draamaryhmä. Se jatkaa toimintaansa osana Helsingin Kaupunginteatterin Pääroolissa Jakomäki -hanketta.

Kaupunginteatterin vetämään näytelmäprojektiin voi ilmoittautua esimerkiksi puhelimitse numeroon 040 652 9932 tai sähköpostitse osoitteeseen paaroolissajakomaki@hkt.fi. Ensimmäinen kokoontuminen on 14.3. Punahilkan tiloissa.

Pirjo Pihlajamaa