SPV:n tehopuolustus oli myrkkyä Erälle

Erän Janne Salonen,89, pelasi vauhdikkaasti. Välistä yleisö hurrasi Salosen vietyä vieraiden tähteä Mikko Kohosta kuin litran mittaa. KUVA HEIDI HALTTUNEN

Kaikki mainio loppuu aikanaan. Tapanilan Erän neljän ottelun voittoputki tyssäsi hallitsevan Suomen mestarin SPV:n betoniseen puolustukseen. Seinäjokiset nappasivat 3-1 voiton Erän kotiottelusta.

Odotettu ”neljän pisteen” ottelu alkoi mukavasti Erän pallonhallinnalla. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt, seinäjokelaiset prässäsivät ja puolustivat mallikkaasti. Ensimmäinen sangollinen viileää vettä kippaantui kotijoukkueen niskaan ajassa 14.22, kun kokenut maajoukkueratsu Mikko Kohosen kyttäily maalipaikalla sai palkintonsa. Kohonen niittasi 0-1 maalin, joka jäi erän ainoaksi.

Meno jatkui toisessa erässä samanmoisena. Kotijoukkue ei onnistunut avaamaan SPV:n pakettia. Vieraiden Petri Hakonen tykitti 0-2 johdon erän puolivälissä. Erä jatkoi jahtiaan, mutta parhaimmatkin vedot pysähtyivät SPV:n varmaotteiseen maalivahti Hannes Hannulaan.

Erä lähti päätöserään jahtaamaan kavennusta ja tasoitusta. Mutta maestro Kohonen kaatoi kolmannen ämpärillisen eräläisten päälle lätkäisemällä ylivoimalla 3-0 johdon. Reilut kolme minuutti ennen päätöstä Erä riskeerasi käymällä kavennusjahtiin ilman maalivahtia. Kellon näyttäessä 57.53 Lauri Kapanen onnistuikin ampumaan Tuomas Iiskolan syötöstä 1-3 kavennusmaalin, joka jäi ottelun viimeiseksi.

SPV:n valmentaja Tommy Koponen luonnehti ottelun jälkeen suojattiensa voittoa nasevasti. Hän sanoi joukkueensa halunneen peittää ja puolustaa. Välipaloiksi kun vielä sivaltaa maalin per erä, niin voiton avaimet ovat kasassa. Erä ei ollut huono. Kuvaavasti Erän malivahti Markus Laakso torjui ottelussa 20 kertaa, kun vieraiden Hannulalla oli hommia 27 kertaa.
Ottelun parhaana palkittiin SPV:n Petri Hakonen. SPV:n Mikko Kohonen sai 3 veikkauspistettä, Hakonen 2 ja Erän Miika Iskanius yhden.

Ensi viikon keskiviikkona, 10.2. klo 18.30, Erä pelaa kutkuttavasti kauden ainoan liigapelinsä synnyinnkodissaan Mosahallissa. Vastustajana on lappeenrantalainen NST.

Heimo Laaksonen

Edellinen artikkeliPartiolaiset visailivat Malmin rasteilla
Seuraava artikkeliYleiskaava toi asukkaat puolustamaan Eko-Viikkiä