Erä selätti Indiansin

Erä kaatoi lokakuussa kotonaan huomisen vierasvastustajan Nokian 9-4. Kuvassa Erän Ilkka Koski, 2, koukistelee näyttävästi tekemänsä avausmaalin kunniaksi. KUVA SALIBANDYLIIGA

Otahalli on tupannut olemaan Tapanilan erälle hankala paikka voittaa. Niin meinasi olla viime perjantainakin isäntäjokkue Indiansin kiriessä tasoihin. Mutta Erän kokemuspaketti Kapanen & Kosola tuikkasi loppuhetkillä 5-4 voittomaalin.

Avauserä oli mosalaisten. Viiden minuutin jälkeen Mikko Jolmalla oli ilo avata maaliosasto Tom Strömstenin syötöstä. Erän lopulla Lauri Kapanen tyylitteli rangaistuslaukauksella Erän johtolukemiksi 2-0.

Toisessa erässä Kapanen täräytti jo 3-0 johdon. Kiitos puoustusvirheiden, Indians kavensi lukemiksi 2-3. Ei hätää, Tom Strömsten  ehätti vielä tekaisemaan 2-4 taukoluvut.

Päätöseräkin käynnistyi juhlavasti, Tuomas Iiskola lämäsi taululle 2-5 johtoluvut. Masut valtasi hyvät olot, Indians ei antautunut, vaan teki kolme häkkiä, 5-5. Potti kääntyi kuitenkin Mosaan, kun Jussi Kosola jatkoi ottelun parhaana palkitun Kapasen syötön intiaanien rysään. Se oli 5-4 voittomaali!

Erä on nyt 17 pelin jälkeen 21 pisteellään sarjassa kuudentena. Huomenna torstaina Erä on Nokian KrP:n vieraana. Viikon päästä, 27.1. kello 18.30 on Vantaan Energia Areenalla tunnelmaa. Vastassa on tuolloin hallitseva Suomen mestari SPV, jolla on tällä hetkellä yhtä monta sarjapinnaa kuin Erällä.

Heimo Laaksonen

Edellinen artikkeliPihlajamäen linnoitteet uusintana
Seuraava artikkeliIlmanlaadun mittausasema ei kyttää omakotiasukasta