Asukkaat muurasivat jäätiilistä kantaa ottavan Kapuntalon

Mustaan pipoon ja keltaiseen talvitakkiin sonnustautunut Esa Heiskanen ilahtui siitä, että asukkaat tulivat mielellään talkoisiin. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Kymmenittäin tapaninvainiolaisia kokoontui jäälinnan tekoon Uimarannantien tyhjälle tontille sunnuntaina. Yhteisöllinen tapahtuma oli samalla kannanotto kaupungin kaavoituspolitiikkaa kohtaan.

Tapaninvainiolaisisä Esa Heiskanen oli sunnuntaina otettu. Ainakin viisikymmentä alueen asukasta oli tullut alle viikon varoitusajalla tekemään jäälinnaa.
Heiskasen ideasta alkunsa saanut jäälinna oli tarkoitus tehdä jo vuosi sitten, mutta leuto talvi kaatoi suunnitelmat. Asukkaiden keräämät noin tuhat purkkia saivat viettää vuoden malmilaisen yrityksen säilössä.
Joulukuun lopussa Helsingissä alkoi pakastaa. Heiskanen ilmoitti Facebookissa uudesta yrityksestä. Monessa kodissa alkoi jälleen tölkinkeräysrumba, ja tölkkejä kertyi suunnilleen kolmesataa lisää.
Viime perjantaina tölkit kuskattiin Uimarannantielle, paikalle roudattiin myös vettä, tölkit täytettiin ja jätettiin pariksi vuorokaudeksi taivasalle.

Uimarannantien sunnuntaitalkoot alkoivat lasten ja aikuisten voimin tölkkien repimisellä irti jäätiilistä ja sokkelin valulla. Sen päälle lisättiin tiiliä lumesta ja vedestä tehdyn laastin avulla.
– Lopuksi tehdään ovi ja ikkunat ja puhalletaan seiniin kuumaa ilmaa. Sillä saadaan seinät kiiltämään. Yksi autoliike on luvannut lainata tohoa, Heiskanen kiittelee.
Asiasta kuulleet yrittäjät olivat auttaneet auliisti. Lähikauppa oli tuonut tarjolle mehua ja makkaraa.

Jäärakennusten teosta on innostuttu eri puolilla kaupunkia. Esimerkiksi samaan aikaan Tapaninvainion kanssa oli jäälinnan rakentajia kutsuttu kokoon myös Viikissä ja Tapanilassa. Siltamäessä asiaa alettiin panna sunnuntaina vireille.

Linnan teko ei ole äkkinäisen hommaa.
– Rakentamiseen menee yllättävän paljon aikaa, hämmästyy urakan suuruutta Tapaninvainion kaupunginosayhdistyksen puheenjohtaja Laura Vehkaoja.
– Kuvittelin myös, että jääseinät kiertäisivät koko tonttia, mutta tästä tuleekin pienempi.

Facebookissa pohditaan jo uutta talkoopäivää, sillä osa tiilistä ei ollut jäätynyt, joten ne odottavat linnan luona rakentajien palaamista.
Vehkaojan mukaan Tapaninvainion linnasta tekee erityisen se, että talkoilla tehty rakennus on samalla viesti kaavoituksesta päättäville kaupungin virkamiehille ja poliitikoille.
Rakennuksen nimikin on selvää, Kapuntalo. Tämän mallikappaleen etuihin kuuluu se, että rakennus ei homehdu.

Mitä rakennuksessa sitten voisi olla? Heiskasen mukaan ensimmäinen ajatus, jonka joku päästi ilmoille oli, että sauna.

Pirjo Pihlajamaa

Tölkkimeri levisi tontille. Lapset osoittautuivat sinnikkäiksi tölkin irrottajiksi.
Tölkkimeri levisi tontille. Lapset osoittautuivat sinnikkäiksi tölkin irrottajiksi.

JÄÄLINNA-MANIFESTI

”Tapaninvainiolaiset ovat päättäneet ottaa Uimarannantie 8:n autiona seisovan tontin hyötykäyttöön ja rakentaa sinne Jäälinnan. Jäälinna on samalla Helsingin tehottoman kaavoituspolitiikan monumentti.
Alun perin tapaninvainiolaisten palveluihin varattu Uimarannantie 8 tontti on ollut tyhjillään lähes 15 vuotta. Paikalla toimi 2000-luvun taitteessa päiväkoti, joka purettiin. Sen jälkeen samalle paikalle kaavailtiin asukkaita palvelevaa monitoimitalo Kapuntaloa. Hanke pysähtyi kaupungin rahanpuutteeseen.

Käytännössä Uimarannantie 8 on ollut varattuna viimeiset 10 vuotta yhdelle rakennuttajalle. Avain yhtiöt (ex-YH-Suomi Oy) on vaikuttanut koko ajan tonttivarausten nimellisten allekirjoittajien taustalla.
Helsingin kaupunginhallitus on jakanut Tapaninvainion viimeisen Y-tontin kahtia. Toiselle puoliskolle nousee Esperi Care Oy:n palvelukoti. Saman tontin toinen puoli on varattu Avain Rakennuttaja Oy:n vuokra-asunnoille. Suunnitelma edellyttää asemakaavan muutosta.

Tapaninvainiolaiset ovat pettyneitä tapaan, jolla kaupunki on edennyt asiassa. Hyvän hallintotavan mukaista olisi ollut muuttaa tontin asemakaava ensin ja kilpailuttaa vuokra-asunnot sen jälkeen.
Helsingin kaupunki on todennut, että tämän kaltaisille esikaupunkitonteille on vaikea saada rakennuttajaa. Tapaninvainion asukkaiden mielestä selitys ei ole uskottava. Vielä muutama vuosi sitten kaupungin papereihin kirjattiin, että Uimarannantie 8:n tontti ”on kiinnostanut monia hakijoita”.
Yhdistys toivoo, että tontin osalta toimitaan kuten yleisesti katsottuun avoimeen ja demokraattiseen tapaan kuuluu: tontin asemakaava muutetaan ensin ja sen jälkeen päätetään paras mahdollinen käyttö ja rakennuttaja.

Sillä välin me rakennamme tyhjälle tontille Jäälinnaa.”

Laura Vehkaoja, Tapaninvainion kaupunginosayhdistys ry, pj
Esa Heiskanen, Jäälinna-projektin puuhamies

Edellinen artikkeliPosti siirteli laatikoita kaikessa hiljaisuudessa
Seuraava artikkeliSusi puhuu Tapanilassa