Muistoja Wanhasta Puistolasta syyslukukausi alkoi 1954

Kuvanveistäjä Gunnar Uotilan ja Alli Uotilan (o.s. Joutsila, ent. Johansson) 6-henkinen perhe asui Puistolan Harjutien (nyk. Karrintie)
mäen päällä 1920-luvun omakotitalossa. Vesi noudettiin kaivosta. Sauna ja puucee olivat piharakennuksessa. Pyykkiä pestiin käsivoimalla veivattavalla laitteella. Kouluissa oli tuolloin kesälomaa kolme kuukautta ja koulu alkoi vasta syyskuun alussa. Koulua käytiin myös lauantaisin.  Kesällä piti kerätä ja kuivata kasveja herbaarioon. Kesäloman lopussa tuli yleensä kiire järjestää kasvio kuntoon. Ohessa on päiväkirjamerkintöjä elo-syyskuulta 1954.

Sunnuntai elokuun 29. päivä 1954
+15 astetta, melkein selkeää
Aamulla luin lehteä. Työnsin Ilkkaa, Pekkaa ja Lauraa mäkiautolla.
Äiti yritti saada meitä lapsia naapuriin Vahtolammille hautajaisiin, mutta lähtikin ilman meitä. Jouduin ”hoitamaan taloutta”. Tein ruoat valmiiksi ja pistin ne pöytään.
Matti ja Arto tulivat ilmapistooliensa kanssa.
Kuuntelin radiosta Suomi-Norja-jalkapallomaaottelun selostuksen. Häviö tuli 1-3. Valmistelin herbaariota, koska koulun alku lähestyy. Kuuntelin radiosta yleisurheilutuloksia Bernin EM-kisoista. Äiti oli illalla Mannilassa ja naapurimme Salonen kävi kylässä.

Maanantai elokuun 30. päivä 1954
+14 astetta, puolipilvistä, illalla sadetta
Aamupäivällä liimaisin kasveja herbaarioon. Olin pyörällä äitiä
vastassa kaupassa. Pyörän polkimesta putosi pultti. Veivasin saunassa
2 kertaa 15 minuuttia pyykkitynnyriä.  Koko illan teimme Ilkan kanssa
kasvistojamme kuntoon.

Tiistai elokuun 31. päivä 1954
+14 astetta, melkein pilvistä
Aamulla tein taas herbaariota kuntoon. Olimme taas Ilkan kanssa veivaamassa pesutynnyriä. Ilkka väänsi 15 minuuttia, minä 32 minuuttia
– ja yhdellä kädellä.
Matti ja Seppo tulivat. Työnsimme kilpaa kuulaa: Matti 12,52, Timo 10,65, Seppo 10,25, Ilkka 7,18.

Keskiviikko syyskuun 1. päivä 1954
+14 astetta, melkein selkeää
Aamulla valmistauduin koulun alkuun. Pukeuduin ruskeisiin housuihin ja mustaan takkiin. Heitin pihassa tikkaa vielä ennen lähtöäni Ressuun 11.45-autolla. Sinne tuli myös Ilkka. Pekka meni klo 12 Puistolan kansakoulun ensimmäiselle luokalle.
Saimme luokkahuoneen käytävän päästä puiston puolelta. Koulun avajaisissa oli rukous (leht. Castrén). Puheen piti rehtori Eino Cederberg. Sitten laulettiin pari virttä. Saimme lukujärjestyksen ja pääsimme pois.
Ostin tullessani Ilta-Sanomat ja luin sitä Kaisaniemen puistossa.
Kotona etsin koulukirjat ja panin ne laukkuun aamua varten. Illalla verryttelin. Nostin kiskonpätkää pihassa 30 kertaa ja juoksin pikku  lenkkiä 10 kertaa.

Torstai syyskuun 2. päivä 1954
+14 astetta, melkein pilvistä
Aamulla yritin juosta 7.00-autoon, mutta en ehtinyt ja menin kaupunkiin yhdessä Ilkan kanssa 7.20-autolla. Rukouksissa rehtori puhui järjestyssäännöistä. Eräs oppilaistamme pyörtyi.
Fysiikan työtunneilla mittasimme ilmapuntarin avulla koulun korkeutta. Tulos oli 15,81 metriä. Sitten oli algebraa, englantia, ruotsia ja geometriaa.
Otin koululippukuitteja asemalta ja tulin kotiin 14.05-autolla. Kävin metsässä heittämässä keihästä ja kävelemässä kilometrin. Illalla luin läksyjä ja kirjallisuuden historiaa ”Tietojen kirjasta”.

Timo Uotila