Kyläyhdistys jätti alakoulusta ostotarjouksen

Tapanilan kalenterin 13. luukku aukesi Mosan ääni -kuoron voimalla. Joulutunnelmaa lakkautetun alakoulun pihalla ryydittivät tarjolla olleet piparit ja glögi. LUKIJAN KUVA TIINA JAAKKOLA

Tapanilan kylätila ry on jättänyt lakkautetusta alakoulusta ostotarjouksen Helsingin kaupungille perjantaina. Yhdistys haluaa tarjota entisessä koulussa asukkaille harrastus- ja kokoontumistiloja, joille on Tapanilassa iso tarve.

Kesäkuussa 2014 alakoulun lakkauttamispäätösten mainingeissa perustettu Tapanilan kylätila –yhdistys on yrittänyt koko olemassaolonsa ajan päästä neuvottelemaan ex-koulun tulevaisuudesta Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tilakeskuksen vastaavan kanssa. Virastossa asia on aina vain siirtynyt. Yhdistys päätti vauhdittaa neuvottelupyyntöä jättämällä virallisen ostotarjouksen.

Yhdistys on tehnyt kaupungille mielestään hyvän tarjouksen. Se on valmis ostamaan 1,5 vuotta tyhjänä olleen koulun nimellisellä euron hinnalla ja jäämään tontille vuokralle. Loppuosan isosta tontista voisi kaavoittaa kaupungin toivomiksi asuintonteiksi.
– Kaupungin kannalta itse rakennus ei ole arvokas, toisin kuin siihen liittyvä tyhjä tontti, johon voi rakentaa asuntoja. Vaihtoehtona olisi kaavoittaa koulukin asunnoiksi, mutta se ei ole houkuttelevaa, koska tila vaatii kalliin korjauksen. Koulurakennus on suojeltu merkinnällä sr-1, joten sitä ei voi todennäköisesti purkaa, perustelee nimellistä hintaa kylätilayhdistyksen puheenjohtaja Seppo Siika-aho.

Alakoulussa voisi olla muun muassa iltapäiväkerhoja, musiikki- ja bändikerhoja, liikuntaryhmiä ja erilaisia ilmaisun ja käden taitojen harrastuksia. Kylätilayhdistyksen lisäksi paikkaa voisivat käyttää toimintoihinsa esimerkiksi Jamkids, Tapanilan Erä, HNMKY, Teatteri Tuike, Galleria Viileä Punainen ja MLL.

Yksi harjoitustilaa kipeästi kaipaava on paikallinen kuorotulokas Mosan ääni. Kuorossa pidetään peukalot pystyssä alakouluhankkeelle.
– Olemme saaneet huomata, että kuorollekin on ollut vaikea saada harrastetiloja. Tiloja on kyllä, mutta ne ovat täysiä. Lisäksi me tarvitsemme paikan, jossa on akustiikkaa ja piano, niin sellaisia on jo vähemmän, kertoo kuoron jäsen, kahden lapsen tapanilalaisäiti Mari Hanni.

Mosan ääni –kuoro syntyi noin vuosi sitten koulurytäkän loppumetreillä. Perustajat ovat alakoulun lakkauttamista vastustaneita vanhempia. Tapanilan ala-asteeseen kuulunut Veljestenpihan alakoulu meni opetuslautakunnan päätöksellä, mutta parinkymmenen aktiivivanhemman kuoro on edelleen olemassa.
– Nyt on vuosi laulettu ja esiinnytty muun muassa syntymäpäivillä ja Mosa Herää –tapahtumassa. Tästä tämä kuoro pikku hiljaa kehittyy, uskoo Hanni.
Kehitystä edesauttaa kuoron kapteeniksi houkuteltu kyläläinen, UMO:n tuotantopäällikkönä työskentelevä Terhi Piirala. Musiikin ammattilainen harrastaa itsekin kuorolaulua ryhmässä nimeltä Ahjo Ensemble.

Viimeisin esiintyminen tapahtui sunnuntaina lakkautetun koulun etupihalla, jossa Mosan ääni oli Tapanilan elävän joulukalenterin 13. luukku. Kuoroa kuuntelemaan saapui satakunta kyläläistä.
– Esiintymispaikaksi valittiin alakoulun piha, koska otimme samalla kantaa siihen, että koulu on maannut yli vuoden tyhjillään.
Tällä hetkellä alakoulun piha toimii lähinnä koiraihmisten tapaamispaikkana. Lapsiperheiden harmiksi kaupunki on vienyt kaikki pihalelutkin pois.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliViikko jouluun
Seuraava artikkeliAlppikylään suunnitellaan Lidliä