Leijonat liikkeellä Hyvän päivänä

LC Park on tehnyt arjen hyviä tekoja muun muassa järjestämällä Puistolassa vanhustentalon asukkaille tapahtumia ja tarjoiluja. KUVA TEIJA LOPONEN

Leijonien ensimmäistä valtakunnallista Hyvän Päivää vietetään 8. lokakuuta. Lions-järjestön kansainvälisestä palvelutoiminnan teemapäivästä tehdään Suomessakin jokavuotinen perinne.

Suomen Lions-liitto palkitsee vuosittain Hyvän Päivänä sekä valtakunnallisen hyväntekijän että leijonien Vuoden Hyväntekijän. Liitto julkistaa tunnustuksen saajat Lions-talolla Malmilla torstaina 8.10.
Hyvän Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota vapaaehtoiseen palvelutoimintaan. Leijonat esittelevät lionsklubien toimintaa ja havainnollistavat Suomen Lions-liiton tunnuslausetta ”Monta tapaa tehdä hyvää”.

Leijonien hyvän päivän tekoja nähdään lähialueellamme paljon. Hyvän tekeminen ei rajoitu vain kouluissa jaettaviin stipendeihin, vaan hyvää tehdään ihan käytännössä. Auttamistavoista voi kuulla lisää 8.10. esimerkiksi Pihlajamäen ostoskeskuksessa, jossa LC Pihlajamäki myy eurolla herkullista makkaraa kuumasta grillistä kello 11–13. LC Pohjoinen suorittaa päivällä yleisten alueiden siivousta Pukinmäessä ja siihen pääsevät osallistumaan muutkin kuin leijonat.

LC Malmittaret puolestaan vierailee Malmilla Syystien palvelutalossa antamassa sen asukkaille pieniä hemmotteluhetkiä kello 13–15.
Citymarket Tammistossa LC Siltamäki tekee Auta Lasta -Auta perhettä -tuotekeräystä lauantaina 10.10. kello 10–13. Asiakkaiden toivotaan ostavan tuolloin yhden tuotteen leijonien keräykseen ja lahjoitetut tuotteet toimitetaan Ensi- ja turvakotiin.
-Kun näet keltaisilla leijonaliiveillä varustetun henkilön, tule rohkeasti juttelemaan. Kerromme sinulle lisää hyvien asioiden tekemisestä omalla alueellamme. Leijonat ovat aina valmiina auttamaan, muistuttaa Mirva Neva-aho Simonsen paikallisten klubien puolesta.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliAsukastalot irrotettiin hirsipuusta
Seuraava artikkeliLentokentän kaavaraami julkistettiin