Asukastalot irrotettiin hirsipuusta

asukastalot
Malmin toimintakeskuksen sosiaaliohjaaja Carita Saarinen tarjoaa kakkua Kaisu Kaasiselle ja Nils Collinille. Kaikki olivat iloisia kaupunginhallituksen päätöksestä. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Jokaisessa kaupungin ylläpitämässä asukastalossa tarjottiin kermakakkukahvit kaikille kävijöille viime torstaina.

Syynä oli kaupunginhallituksen viime viikon maanantaina tekemä päätös, että asukastalojen toimintaa ei anneta järjestöjen vedettäväksi, vaan talot pysyvät ja niitä kehitetään kaupungin omana toimintanaan.
– Iso helpotus ja taputuksen paikka, huokaisee sosiaaliohjaaja Tuija Salovaara Malmin toimintakeskuksessa.

Hän pyörittää asukastaloa yhdessä kollegansa Carita Saarisen kanssa.
– Ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen voin suunnitella tulevaisuutta, hymyilee Carita Saarinen voipuneena.
Takana on pitkä epätietoisuus niin omasta kuin talon kävijöidenkin tulevaisuudesta.
– Tämän paikan on oltava. Täällä on yhteisö, johon voi tulla tapaamaan muita, eikä kenenkään tarvitse joutua yksikseen harhaan, totesi Kirkonkyläntiellä viikottain käyvä Kaisu Kaasinen onnellisena.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliSuojelukohde myydään asuntorakentajalle: Siltamäkeen suunnitteilla pakolaiskeskus
Seuraava artikkeliLeijonat liikkeellä Hyvän päivänä