
-Tuli kutsu vanhempainiltaan ja päätin tulla avoimin mielin kuulemaan, miten voisin parhaiten lapsiani tukea. Tämä oli todella antoisa ilta, kertoi kuudesluokkalaisen pojan isä Petteri Venetjoki.
-Ehkä liikuttavimman kutsun sain kerran 12-vuotiailta pojilta, jotka kysyivät minua koululleen puhumaan arvomaailmasta. He olivat huolissaan siitä, että kaikki eivät saa koulussa olla vapaasti sellaisia kuin ovat. Kun vastasin myöntävästi, he pyysivät rehtorilta luvan tilaisuuden järjestämiseen ja menin sitten sinne puhumaan. Sain pojilta palkkioksi 300 grammaa irtokarkkeja, Jani Toivola kertoilee ja hämmästelee samalla, miten fiksusti nuo 12-vuotiaat jo elämään suhtautuivat.
Jani kertoi yllättyneensä siitä, miten avoimesti lapset ja nuoret kertovat elämästään, kun ensin itse kertoo itsestään.
-Tarinat kantavat ja opettavat. Ja meillä jokaisella on oikeus tietää kaikki ne asiat, jotka liittyvät omaan elämäntarinaamme. Itselläni siinä oli iso aukko pitkään. Äitini on suomalainen ja olen syntynyt Suomessa. Isäni on Keniasta ja häntä en ole koskaan tuntenut. Kotona ei puhuttu isästä, enkä minäkään sitten kysellyt. Vasta aikuisena sain kuulla isästäni ja myös siitä, että minulla oli veli Saksassa ja isän iso suku Keniassa. Monesti vanhemmat ajattelevat suojelevansa lapsia puhumattomuudella ja ehkä lapsetkin sitten ovat kysymättä asioita suojellakseen vanhempiaan ikävien muistojen avaamiselta. Se jättää kuitenkin kysymysmerkkejä elämään. Suosittelen ehdottomasti puhumaan kaikesta, Toivola opasti vanhempia.
Jani Toivolan tumma ihonväri aiheutti lapsena paljon kiusaamista ja häntä olisi helpottanut, jos asia olisi nostettu esille ja puhuttu siitä. Yhteisöllisyys, erilaisuuden hyväksymisen ja ennakkoluulottomuuden kasvattaminen on tärkeää.
Kansanedustaja ja juontaja Jani Toivola kertoi vierailleensa ainakin jo 250 koululla Suomen lasten ja nuorten säätiön Zest-ohjelman kautta puhumassa suvaitsevaisuudesta, elämäntaidoista ja muista hyvälle elämälle tärkeistä asioista. Paikalle saapuneet vanhemmat saivat kuulla monia hykerryttävänkin hauskoja tarinoita, joihin Toivolan kouluyhteistyö on johdattanut. Kaikissa niissä oli silti syvä sanoma suvaitsevaisuuden ja hyvän itsetunnon tärkeydestä.
Jani Toivolan pitämän tunnin luennon jälkeen vanhemmat pohtivat ryhmissä nuorten ja vanhempien kohtaamisiin liittyviä asioita.
Vanhemmat miettivät, pitääkö lasten jatkuva sosiaalisessa mediassa olo hyväksyä, vai voiko komentaa laittamaan kännykän pois ruokaillessa tai keskusteltaessa.
Suvaitsevuus-teema pisti pohtimaan, pitääkö ihan kaikkea suvaita, mihin voi laittaa rajan. Vaikeistakin asioista pitäisi pystyä puhumaan, samoin muistaa jokaisen olevan oma yksilönsä.
Kuuntelemisessa todettiin tärkeäksi katsoa silmiin ja keskittyä kuuntelemaan niin, että jopa toistaa joitain sanoja, jotta nuori todella huomaa häntä kuunnellun. Oma tekeminen pitäisi keskeyttää keskustelun ajaksi, jotta toiselle tulisi tunne siitä, että häntä kunnioitetaan ja arvostetaan keskustelukumppanina.
Myös oman esimerkin ja rohkeuden merkitystä pohdittiin ja koettiin, että omien ajattelumallien laajentaminen on tärkeää yhtä lailla kun antaa nuorille mahdollisuus kyseenalaistaa asioita.
Ylä-Malmin peruskoulu on tehnyt jo muutaman vuoden yhteistyötä Suomen Lions-liiton Lions Quest- ohjelman kanssa. Koulu on toiminut pilottina yläasteikäisille suunnatun elämisen taitoja –kehittävän Passi-ohjelman kehittämisessä ja yläasteen oppilaat ovat olleet myös opetusmateriaalien kuvausmalleina. Quest-ohjelmaa on toteutettu 6- ja 8- luokkalaisille, joiden vanhemmat oli nyt kutsuttu ohjelmaan perehtymään.
-Iso osa koulun opettajista alkaa olla Quest-koulutettuja ja nyt ajattelimme kokeilla, miten saisimme vanhemmat mukaan vertaistueksi elämäntaito- ja vuorovaikutusasioiden esille nostamisessa. Jani Toivola toimi aivan mahtavana alustajana ja vanhemmat näyttivät peukuttavan sekä hänen puheensa sisältöä, että tätä vanhempainillan erilaista toteutusta, iloitsi Suomen Lions-liiton Quest-ohjelmien pääkouluttaja Ulla Sirviö-Hyttinen.
Hän jakeli kiitosta myös koulun rehtori Tomi Ojaselle, jonka kanssa yhteistyö on toiminut todella hyvin.
Teija Loponen