Teknologia on myös tyttöjen ala

Työnjohtaja Kristina Juuso kertoi kuvantamislaitteita esitellessään, että naiset saavat usein hyvää palautetta empaattisista esimiestaidoistaan. KUVAT TEIJA LOPONEN

-Espanjaa ja saksaa sekä kieliä ylipäänsä kannattaa lukea, samoin koodausta. Niitä tarvitaan tulevaisuudessa, kannusti DI Kristina Juuso pukinmäkeläistyttöjä.

-Miehet kirjoittavat yli 90 % kaikesta koodista mitä käytetään , joten alalle tarvitaan ehdottomasti lisää naisia, hehkutti Planmeca Oy:llä röntgenlaitteita valmistavalla osastolla työnjohtajana toimiva Kristina Juuso.
Tytöt ja teknologia –päivällä halutaan avata yhdeksäsluokkalaisten tyttöjen silmät pitämään myös teknologia-alaa vaihtoehtona ammatinvalinnassa.

Pukinmäen  peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset tytöt vastaanotti hammaslääkärien vastaanotoilla käytettävien hoitokoneiden esittelytilassa henkilöstösuunnittelija Sanna Vartiainen, joka kertoi itsekin käyneensä Pukinmäen peruskoulun. Sieltä hän oli lähtenyt Malmin lukioon, työskennellyt useita vuosia sukunsa peruukkeja valmistavassa yrityksessä, opiskellut iltakoulussa merkonomiksi ja sen jälkeen tradenomiksi. Planmecassa hän on työskennellyt jo useita vuosia henkilöstöasioiden parissa.

-Planmeca Oy on vuonna 1971 perustettu hammashoitolaitteiden sekä 3D-kuvantamislaitteiden- ja ohjelmistojen valmistaja. Meitä on Planmeca Groupissa töissä nykyään noin 900 henkilöä täällä Herttoniemessä ja kaikkiaan noin 2700 eri puolilla maailmaa. Yritys lähti liikkeelle autotallista ja tämä on edelleen perheyritys, jossa ei koskaan ole ollut esimerkiksi yt-neuvotteluja, kertoili Vartiainen.
Jopa 98 prosenttia yrityksen tuotteista menee vientiin ja talosta lähtee noin 100 000 pakettia vuosittain.

Planmeca on mukana Tyttöjen teknologia -päivän ohella myös vastuullinen kesäduuni –kampanjassa ja työllisti viime kesänäkin yli 100 nuorta.
-Otamme paljon harjoittelijoita tänne ammattikouluista ja monet heistä saavat meiltä myös kesätöitä. Meillä on lisäksi TET-harjoittelijoita talossa, Sanna Vartiainen opasti.

Eve uskaltautui testaamaan hoitotuolissa istumista.
Eve uskaltautui testaamaan hoitotuolissa istumista.

Hammaslääkärivastaanoton laitteiden ja hammashoitotarvikkeiden ohella Planmecassa kehitetään myös kuvantamislaitteita hammas-, kallo- ja mammografiakuvauksiin.
Kristina Juuso tuli Planmecaan kesätöihin vuonna 2013 ja teki sinne tuotantotalouden opintojensa lopputyön.

-Lukioon menin pohtimaan, mitä haluaisin isona tehdä. Valitsin pitkän matikan ja fysiikan, mutta tykkäsin kovasti myös historiasta, psykologiasta ja kielistä. Nyt valitsisin vielä enemmän kieliä, sillä kielitaitoa tarvitaan, jos haluaa menestyä. Jatkoin yliopistoon ja valmistuin diplomi-insinööriksi 2014. Opiskelu kannattaa aina, sillä se tuo tullessaan mielenkiintoisia työmahdollisuuksia. Itse olen todella tyytyväinen siihen, että täällä voin vaikuttaa omiin työtehtäviini  ja työ on hyvin monipuolista.  Automaatio tulee tulevaisuudessa vähentämään ns. perinteistä kokoonpanotyötä, mikä on hyvä huomioida myös opintoja suunnitellessa, Juuso opasti nuoria.
Planmecasta ryhmä jatkoi opintokäynnille Stadin ammattiopistoon, konetekniikan osastolle.

 

Siitä ei voi innostua, mistä ei tiedä

Pukinmäen peruskoulu on ollut jo vuodesta 2005 eli 11 vuotta mukana tyttöjen teknologiapäivässä.
-Pukinmäen koulu ja erityisesti opinto-ohjaaja Monica Sourander on aivan ainutlaatuinen pitkäjänteisessä tavassaan järjestää Tytöt ja teknologia -päiviä. Pukinmäen oppilaat ovat siinä mielessä etuoikeutettuja, toteaa asiantuntija Pirkko Pitkäpaasi Teknologiateollisuus ry:stä.
-Olemme tehneet yhteistyötä Tytöt ja teknologia -päivien järjestelyissä viiden muunkin pääkaupunkiseudun peruskoulun kanssa.
Yrityspuolelta Planmeca Oy on ollut mukana alusta alkaen.
-Monet yritykset ovat päivissä mukana niin usein kuin se heille sopii, eikä yrityksiä ole ollut vaikea saada mukaan. Teknologia-alan yrityksissä ymmärretään hyvin, miten tärkeää on saada tytöt innostumaan tekniikan aloista.
Pirko Pitkäpaasi vakuuttaa, että teknologia-alalla on paljon tarjottavaa eri asteisen tekniikan koulutuksen saaneille naisille.
-Ei tämä maailma pelkkien miesten tekemien innovaatioiden varassa pyöri niin hyvin kuin se pyörisi, jos tytöt olisivat enemmän mukana suunnittelussa, kehittämisessä ja tekemisessä myynnistä ja markkinoinnista puhumattakaan. Mutta siitä ei voi innostua, mistä ei mitään tiedä!

Teknologiateollisuus ry järjestää myös Teknologiapäiviä, jolloin osallistujina on sekä tyttöjä että poikia. Nuoret näkevät teknologia-alan yrityksen tarjoamia mahdollisuuksia ja tutustuvat alalla tarvittavaan koulutukseen niin paljon kuin mahdollista itse tekemällä ja kokeilemalla. Yhteistyötä tehdään myös lukioiden kanssa.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliPoliitikkojen pöydällä 87 kesämökkiä, 10 omakotitonttia ja uudet ryytimaat
Seuraava artikkeliPyöräystävällinen stadi