Vanhempaintoiminta kuuluu kouluyhteisöön

Töyrynummen ala-asteen koulu ja Suutarilan yläaste yhdistyvät ensi lukuvuoden alusta. KUVAT TEIJA LOPONEN

– Yhtenäiskoulussa voi vanhempaintoiminnassa olla mukana sekä ala- että yläasteen oppilaiden vanhempia ja toiminta pitkäjänteisempää, uskoo nykyisen Suutarilan yläasteen vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja Eivor Lahtinen.

Suutarilan uusi koulu avaa vanhempaintoiminnalle uusia mahdollisuuksia ja tapoja toimia. Usein aktiivisten vanhempien joukko harvenee, kun oppilaat siirtyvät yläasteelle.
Puheenjohtajantehtävänsä jättävä Eivor Lahtinen toivoo, että vanhemmat osallistuisivat aktiivisesti syksyllä 2016 aloittavan uuden yhtenäisen peruskoulun vanhempaintoimintaan. Uusi koulu syntyy Töyrynummen ala-asteen koulun ja Suutarilan yläasteen koulun yhdistyessä.

Koulujen vanhempaintoiminnassa mukana olevat kutsuvatkin nyt koulujen oppilaiden vanhempia mukaan toimimaan ja vaikuttamaan yhdessä oppilaiden, vanhempien ja koulun tulevaan henkeen ja toimintaan.
Suutarilan yläasteen koulun vanhempainyhdistyksen vuosikokous on koulun ruokalassa torstaina 24.9.klo 18.
Vanhempaintoiminta voi toteutua joko vanhempainyhdistyksen kuten Suutarilan yläasteen koululla tai kannatusyhdistyksen kuten Töyrynummella Törky ry:n muodossa.

Suutarilan yläasteen koulun vanhempainyhdistys on vuosia kerännyt varoja oppilaiden kannustuspalkintoihin ja uusien soittimien hankintaan. Koulun suosittua kevätkonserttia on vanhempainyhdistys ollut mukana toteuttamassa, samoin usein toteutettua itsenäisyyspäivän konserttia. Juuri nyt vanhempainyhdistyksen mielessä on koulun piha-alueen kohentaminen ja erilaisten liikuntamahdollisuuksien lisääminen ja siten oppilaiden aktivoiminen välituntiliikuntaan.

Töyrynummen ala-asteen koululla on perinteenä ollut järjestää vuosittain yksi tai kaksi vanhempien ja lasten yhteistä koulupäivää. Kannatusyhdistys on osallistunut Perhepäivien suunnitteluun ja toteutukseen sekä kerännyt varoja kannustuspalkkioiksi luokille ja muihin koulun ehdottamiin kohteisiin.  Jouluisin Törky lahjoittaa oppilaille ja henkilökunnalle joulupussit ja keväällä stipendit kaikille luokille.
Törky on osallistunut koulun näyttämö- ja esitystekniikan hankkimiseen sekä kustantanut teatteriesityksiä ja matkalippuja koululaisille. Toimintaperiaatteena on ollut toimia tiiviissä yhteistyössä koulun ja opettajien kanssa. Yhdistyksen hallituksen jäsenenä on jo vuosia ollut myös opettajakunnan edustaja.

Törkyllä on maanantaisin koululla lentopallovuoro klo 18.30 – 20, sinne kaikki nykyiset ja entiset vanhemmat ovat tervetulleita mukaan.

 

Yläasteen opetussuunnitelman linjauksia:


  • Kodin ja koulun onnistunut yhteistyö perustuu avoimeen, tasavertaiseen ja luottamukselliseen vuorovaikutukseen.
  • Huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsensa kasvatuksesta. Koulu tukee oppilaan kasvua ja oppimista.
  • Yhdessä edistetään oppilaan hyvinvointia ja pidetään huolta oppimisympäristön turvallisuudesta.
  • Koululla on aloitteellinen rooli yhteistyön rakentamisessa ja vastuu siitä, että huoltajat saavat riittävästi tietoa opiskeluun liittyvistä asioista.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliOnnen hetkiä
Seuraava artikkeliHNMKY lähtee Pukinmäen nuorisotalosta, Tapanilan nuta saatetaan kilpailuttaa