Kuukausittaiset Arkistot: elokuu 2015

Espanjansiruetanat löysivät Puistolaan

Tappajaetanoiksikin kutsutut espanjansiruetanat ovat tänä kesänä löytäneet tiensä myös muutamaan osoitteeseen Puistolassa. Aiemmin niitä on havaittu ainakin Tapaninvainiossa ja Malmilla. -Eräs asukas soitti minulle ja...
ilmailumuseo tallentaa

Ilmailumuseo tallentaa Malmin lentoaseman toimintaa

Kuluvan kesän aikana tallennetaan Helsinki-Malmin lentoaseman toimintakulttuuria valokuvin, videoin ja haastatteluin. Dokumentoinnin takana on Vantaalla toimiva Suomen Ilmailumuseo. Suomen Ilmailumuseosta kerrotaan, että ”Malmi ilmailee 2015”...

Uusi poikittaislinja aloittaa ensi viikolla

Bussiliikenteen aivan uusi poikittainen runkolinja 560 on tarkoitus ottaa käyttöön ensi maanantaina. Liikennöijäksi on valittu Helsingin Bussiliikenne Oy. Vuosaaren, Viikin, Malmin, Tapaninvainion, Tuomarinkylän, Paloheinän tunnelin...

Jännä syyskausi käyntiin, jengimme kärkiporukoissa

Jalkapallon lomakausi on ohitse, tuttua sadekauttakin uhmaten syyskauteen mahtuu jännitystä. Koillisen alueen Kolmosen nelikko sijoittuu lohkoissaan kärkiporukoihin. MPS Edustus metsästää  kolmoslohkon kakkospaikalla nousua, samassa...
teräväinen

Stanley Cup Teuvoa odotettiin Mosahallissa kuin joulupukkia

Tapanilan urheilukeskuksen Mosahallissa elettiin jouluaaton jännitystä muistuttavia hetkiä harvinaisena aurinkoisena heinäkuun 22. päivän tiistaina. 500-päinen eräläisten ja fanien joukko odotti hiljaa kuin joulupukkia vuoroin...

Kaljakellujat lilluivat väljästi

Kaljakellunta 2015 alkoi Heurekalta lauantaina kello 11 ja eteni Keravanjokea pitkin kohti Siltamäen Kirkonkylänkoskea. Kaljakellunnasta on tullut tapahtuma, joka kerää katsojia rannoille. Osallistujia oli tänä...

Fallkullassa korjaillaan vajoamisen vahinkoja

Fallkullan asukkaat kertovat hämmentyneensä siitä, että kaupunginvaltuustossa on esitetty Malmin lentokentän rakentamishankkeen yhteydessä Fallkullan asuinaluetta onnistuneena pilottina savimaalle rakentamisessa. Asukkailla kun on tiedossa lukuisia...

Pyörät pyörimään

Elokuun alku on koittanut. Se tarkoittaa lomakauden hiipumista ja monien toimintojen käynnistymistä. Lehtemme lomatauko on nyt takana ja Lähitieto ilmestyy jälleen joka keskiviikko kertoen...