Sinnemäki painotti: Rakentamista kannattaa valtuuston enemmistö

Malmin lentoaseman ystävien puheenjohtaja Timo Hyvönen (vas.) jatkoi keskustelua apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäen (oik.) kanssa. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Stadin Ammattiopiston auditoriossa Vilppulantiellä oli tarjolla Taiteiden yön erikoisnäytös, jonka tositarinaan noin 80-päinen yleisö eläytyi joko puolustamalla tai vastustamalla lentokenttää.

Kaikille avoimen infotilaisuuden tarkoituksena oli kertoa Malmin lentokentän kaavarungosta, joka toimii alueen asemakaavoituksen lähtökohtana.
Pääroolissa olivat kaavoitusta johtava apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö Mikko Aho ja kaavarungon projektipäälliköksi nostettu Tuomas Hakala.
Eturivin paikoilla istui lisää viraston kaavoittajia ja päälliköitä, jotka liikennesuunnittelupäällikkö Reetta Putkosta lukuun ottamatta eivät esiintyneet illassa.

Alkurepliikissään Sinnemäki korosti, kuinka hänen toimialaansa on viime kuukausina kohdistettu kritiikkiä, että Helsingin pitäisi kasvaa nopeammin kuin mitä se nyt suunnittelee.
– Tänä iltana ei käsitellä miksi ja mistä syystä valtio päätti luopua lentokenttätoiminnasta. Se on asia, josta voi todeta sen, että meillä on selvät, juridisesti sitovat sopimukset valtion kanssa. Ei ole ilmennyt mitään, joka olisi muuttanut asiantilaa toisenlaiseksi, painotti Sinnemäki.

– Kyllä on saatava kysyä, kun paikalla on poliitikko. Millä vasemmistossa perustelette, että tällainen elävä kulttuurimuistomerkki tuhotaan, keskeytti mies yleisöstä.
Sinnemäki korjasi puoluekantansa olevan Vihreät, ja sanoi, että lentokentän historia on hieno.
– Sitten on ihmisiä, joilla on todelliset tarpeet. He tarvitsevat asuntoja. Meillä on paljon rakennuksia, jotka ovat olleet kauniita, on lähimetsiä, jotka menetetään, kun tiivistetään kaupunkia. Niin oma punnintani kuin valtuuston enemmistön punninta tässä on painottanut rakentamista, puhui Sinnemäki.

Kenttää puolustava tapanilalaisvaltuutettu Björn Månsson (rkp) myönsi enemmistöpäätöksen olevan totta, mutta muistutti joukosta isoja kysymyksiä, jotka ovat vailla kunnon vastausta. Yksi niistä on uusi hallitus, joka on ollut myötämielinen Malmin kentän säilyttämiselle.

Yleisöstä haluttiin tietää, onko olemassa korvaavaa kenttää, joka on ollut edellytys valtion ja kaupungin sopimukselle luopua Malmista. Sinnemäen mukaan velvoite ei koske Helsinkiä, sillä ilmailukoulutuksesta huolehtiminen on valtion tehtävä.

Varavaltuutettu Sinikka Vepsä (sd.) Puistolasta sanoi näkevänsä tilanteessa monta ongelmaa: Miksi tilaisuus on yhtäkkiä ja juuri Taiteiden yönä. Mikseivät yli 70 000 allekirjoittajan sana saati gallupkyselyjen tulokset paina? Miksi illasta on ilmoitus ennen kuin maakuntakaavaa ja yleiskaavaa on vahvistettu.

– Tässä ei keskustella,  säilytetäänkö alue lentämiselle vai asumiselle, vaan millä lailla suunnitellaan, Mikko Aho keskeytti kriittisimpiä puheenvuoroja.
Aho sai kannattajia Malmin demarisiivestä, sillä kentän rakentamisideointi kiinnosti Malmi-Seuran ex-puheenjohtaja Aarne Laurilaa ja Sauli Rouhista sekä kaupunginhallituksen jäsen Mirka Vainikkaa.

Projektipäällikkö Tuomas Hakalalta tivattiin, kuinka kaava-alueelle saa mahdutettua 25 000 ihmistä ja mitä se tekee per neliökilometri? Kun vastaus oli, ”en ole kovin hyvä matematiikassa”, kehotti joku, että ”pinnistele, pinnistele”.
Projektipäällikkö kutsui ihmisiä vuorovaikutussuunnittelijan kanssa kahteen työpajaan, joissa voi pureutua suunnitelmien yksityiskohtiin ja kertoa omat ideansa. Kutsu suunnitella rakentamista koskee myös kentän rakentamista vastustavia. Pajat ovat 1. ja 3. syyskuuta. Iltoihin pitää ilmoittautua etukäteen. Mukaan mahtuu yhteensä sata asukasta.

Kaavoittajat aikovat käyttää työpajojen tuotoksia luonnoksessa, joka on tarkoitus pistää kommentoitavaksi syys-lokakuussa ja esitellä lautakunnalle joulukuussa.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliKauaskantoisia päätöksiä
Seuraava artikkeliMalmin postipalvelut siirtyvät K-citymarketin hoidettaviksi