Jännä syyskausi käyntiin, jengimme kärkiporukoissa

Jalkapallokausi on taas käynnistynyt ja kentät kovassa käytössä. KUVA JANINA ISSAKAINEN

Jalkapallon lomakausi on ohitse, tuttua sadekauttakin uhmaten syyskauteen mahtuu jännitystä. Koillisen alueen Kolmosen nelikko sijoittuu lohkoissaan kärkiporukoihin. MPS Edustus metsästää  kolmoslohkon kakkospaikalla nousua, samassa lohkossa PuiU luuraa neljäntenä ja Malmin Ponnistajat on 6. Kakkoslohkossa MPS/Atletico Malmi on vallannut pronssisen kolmospaikan.

Heinätaukoa edeltävän Lähitiedon jälkeen ehätettiin Kolmosen pelejä pelaamaan kevätkierroksen rippeet ja viimeisen reilun viikon aikana on jo koettu ensimmäiset syyskierroksenkin mittelöt. Joukkueittain syyskierroksen portin inventaari näyttää täkäläisittäin melkoisen mukavalta.

MPS edustusjoukkue päätti kevään riemukkaaseen Mikko Vesterisen maaliin Riihimäellä. Loppuhetken täysosuma toi voiton yhdestä nousijasuosikista, sikäläisestä Palloseurasta. Syksy avautui 28.7. Mosan nurmen kärkitaistossa Kontua vastaan. 0-0 lopputulos kertoi joukkueiden olevan yhtä hyviä, vaikka lohkon ykkösellä on kolme pinnaa enemmän. Viime torstaina MPS haki Porvoosta yllättävän niukan 1-0 pakkovoiton hännänhuippu Akilleksesta.
Mutta nousujahti jatkuu. Tämän viikon perjantaina MPS kohtaa Keravalla PK K-U/Allianssin ja ensi tiistaina 11.8. kello 18.00 on Mosan nurmella mittarina maineikas FC Reipas.

Puistolan Urheilijoilla on päällä myös hyvä putki. Kevään päätti 4-2 riemuvoitto FC Reippaasta Lahden Radiomäellä. Syyskausi starttasi jo 24.7. Puistolan nurmella Lahen Poikien kanssa, tuloksena 1-1 tasapeli. Viime torstaina PuiU sai iloisissa merkeissä maksaa velkansa inhottavasta kevättappiosta Hyvinkään Palloseuralle. PuiU kahmasi voittopotin  90 minuutilla Joonas Ruumensaaren puskemalla 1-0 voittomaalilla.
Nyt perjantaina 7.8. kello 19.30 on Koudan kotinurmella tunnelmaa. PuiU:n vastustajana on aina sytyttävä venäläisjoukkue Spartak.

Malmin Ponnistajille tauko tuli sopivasti. Se koki kesäkuun 30. päivä Ala-Malmilla 0-5 rökäletappion Lahen Pojille. Tämän jälkeen ”ponnareille” siunaantuikin mehevän pitkä loma, sillä syysputki aukesi vasta eilen Porvoossa Akillesta vastaan. Perjantaina 7.8. kello 18.00 onkin Kontulan nurmella vastassa kärkijoukkue Kontu. Ja jo tiistaina 11.8. kello 19.30 ponnarit isännöi Ala-Malmin nurmella PK K-U/Allianssia.

MPS/Atletico Malmi on kulkenut voittojen tiellä. Kevään se kruunasi 4-0 voitolla SAPA:sta. Synkkyyttä ei ollut syksynkään korkkaamisessa. Atleetit nappasivat 2-1 voiton Jani Putkosen viime minuuttien maalilla HIFK/2:sta. Sama oli voittotulos viime torstaina, kun joukkueeseen pesiytyi lahjakas 1988 syntynyt Kustaa Käki, joka tekaisi kummatkin maalit FC Vantaan maalipuiden väliin. Yli vuoden pelitauon jälkeen atleetit löytäneellä Käellä on tilillään nuoruusvuosien kotikaupungissa Tampereella muun muassa Ykkösen ja Kakkosen otteluita.

Huomenna torstaina 6.8. kello 18.00 Atletico esiintyy poikkeuksellisesti Puistolan nurmella, jolloin se kohtaa toisena olevan ja pinnan malmilaisia enemmän omaavan Tuusulan Palloseuran. Kyseessä on ”hopeamatsi”, kakkoslohkoa suvereenisesti johtava EsPa kun on jo kymmenen pinnan karkumatkalla. Tiistaina 11.8. kello 18.00 vislataan Myllypuron nurmella käyntiin ottelu HerTo-MPS/Atletico Malmi.

Heimo Laaksonen

Edellinen artikkeliStanley Cup Teuvoa odotettiin Mosahallissa kuin joulupukkia
Seuraava artikkeliUusi poikittaislinja aloittaa ensi viikolla