Automatia aikoo viedä nostoautomaatin

tapaninvainion kmarket
Tapaninvainiolaiset ovat jäämässä syksyllä yhtä palvelua vähemmälle, sillä tämä nostoautomaatti aiotaan poistaa käytöstä. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Tapanintorin K-kaupan seinässä oleva automaatti poistetaan käytöstä näillä näkymin tämän vuoden syyskuussa, koska automaatilla tapahtuvat liki 6 000 nostoa kuukaudessa eivät riitä Automatia Pankkiautomaatit Oy:lle.

– Automatia on parhaillaan uusimassa hyvin ja pitkään palvelleita automaattejaan. Kirkonkyläntie 47:n automaatin uusiminen ja vaihtaminen uudempaan malliin olisi myös ajankohtaista, mutta alhaisen käyttöasteen takia sitä ei ole perusteltua eikä kannattavaa tehdä, ilmoittaa yhtiön palvelujohtaja Harri Pennanen.

Automaatilla pitäisi olla runsaat 35 prosenttia enemmän asiointikertoja, jotta se kattaisi kulunsa, laskee Pennanen.
Automatia Oy:n vähimmäistavoitetaso taajamien automaateille on 8 000 asiointikertaa kuukaudessa. Tapanilantorin automaatin kohdalla kuukausittain tehtäviä nostoja pitäisi olla vielä yli 2 000, jotta minimitaso täyttyisi.
Automatia on neuvotellut nykyisen sijoittelupaikan jatkamisesta paikallisen K-kauppiaan kanssa niin, että kauppias maksaisi vajaatapahtumista koituvan erotuksen. Kauppias ei ole lämmennyt ajatukselle rahoittaa automaattia.

Automaattinostojen määrä on laskenut tasaisesti viime vuosina läpi Suomen, koska setelien käyttö on vähentynyt. Ihmiset maksavat ostoksensa mieluummin muovirahalla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana automaattinostojen määrä on vähentynyt peräti 50 prosenttia.
– Tapanintorin automaatin tapahtumamäärien kehitys on ollut samansuuntainen.
Kun Kirkonkyläntie 47:ssä oleva automaatti lähtee, on Malmin puolella sijaitseva nostoautomaatti lähin tapaninvainiolaisia palveleva automaatti.
– Kirkonkyläntie 34 jatkaa palveluaan. Tuon automaatin toivotaan palvelevan lähiympäristönsä käteistä tarvitsevia yötä päivää.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliTeuvo Teräväinen tuo Stanley cup-kannun Töyrynummelle!
Seuraava artikkeliLiityntäpysäköintiä lisätään – maksullisuus mahdollista